Apollon temppeli Didymassa

Seiso paikallasi ja anna vaa'an tasaantua. Kaskaiden rahina puissa. Lämpö nousee ruokapöydän kokoisista marmorilaatoista. Yläpuolellasi kaksi pylvästä nousee lähes kaksikymmentä metriä taivaalle, ja ne ovat vain selviytyjiä – yli sata niitä oli aikoinaan täällä. Didyman Apollon temppeli oli yksi suurimmista temppeleistä, joita kreikkalainen maailma on koskaan yrittänyt rakentaa. Ensimmäinen tehtäväsi täällä on yksinkertaisesti tuntea olosi pieneksi. Kaikki muu voi odottaa hetken.

Tämä ei ollut koskaan tavallinen temppeli. Didyma oli oraakkeli – paikka, jossa jumalan uskottiin vastaavan ihmisten kysymyksiin. Kreikkalaisessa maailmassa sen maine oli toiseksi paras Delfoin jälkeen. Pyhiinvaeltajat tulivat kysymään avioliitosta, kaupasta, sodasta ja sairaudesta. Papitar antoi vastaukset, ja temppelin virkamiehet muovasivat ne runoiksi. Vuosisatojen ajan pyhäkköä hoiti pappissuku nimeltä Branchidae, ja koko paikka nimettiin usein heidän mukaansa Branchidaiksi.

Oraakkeli kuului Miletokselle, mahtavalle satamakaupungille pohjoisessa. Noin seitsemäntoista kilometriä pitkä Pyhä tie yhdisti kaupungin tähän pyhäkköön. Kerran vuodessa kulkueet kävelivät koko matkan pysähtyen reitin varrella oleville pyhäköille. Istuvia marmoripatsaita reunustivat aikoinaan osia tuosta tiestä, joista osa oli kaiverrettu jo 500-luvulla eaa. Useita niistä vietiin Lontooseen 1800-luvulla, ja ne ovat nyt British Museumissa.

Katastrofi tapahtui vuonna 494 eaa. Kreikkalaiset Joonian kaupungit olivat nousseet Persian valtakuntaa vastaan ja hävisivät. Miletoksen murskaamisen jälkeen persialaiset polttivat tämän pyhäkön, ja muinaisten kertomusten mukaan he veivät sen pronssisen kulttipatsaan Persiaan. Oraakkeli vaikeni yli puoleksitoista vuosisadaksi. Kun Aleksanteri Suuri mursi Persian vallan alueella, pyhän lähteen sanottiin virtaavan uudelleen – ihmisten uskomuksen mukaan merkkinä jumalan paluusta.

Noin 300 eaa. uudelleenrakentaminen alkoi, eikä se koskaan oikeastaan päättynyt. Miletoksen asukkaat suunnittelivat temppelin, jonka oli tarkoitus päihittää lähes kaikki kreikkalaisessa maailmassa, ja jossa olisi reilusti yli sata pylvästä. Työ jatkui ajoittain noin kuuden vuosisadan ajan, ja Rooman keisarit rahoittivat osia siitä. Silti rakennusta ei koskaan saatu valmiiksi. Katsele ympärillesi, niin ymmärrät miksi. Jokainen pylväs on pino veistettyjä rumpuja, joista jokainen painaa useita tonneja ja jotka kaikki on veistetty ja kuljetettu käsin.

Kävele kohti suuria portaita ja löydä Medusa. Veistetty pää, jossa on raskaat posket, paksut kiharat ja käärmeet solmussa leukaluiden alla maan tasolla, pudonnut korkealla aikoinaan kulkeneesta friisistä. Siitä on tullut Didyman epävirallinen kasvot. Valokuvaajat rakastavat sitä, mutta mieti, mitä se tarkoitti. Medusan uskottiin muuttavan viholliset kiveksi, ja hänen kuvansa suojeli pyhiä rakennuksia vahingoilta. Täällä hän vartioi kärsivällisesti raunioita silmien tasolla.

Löydä nyt kaksi pimeää, viettävää tunnelia kuistin molemmin puolin. Nämä olivat sisäänkäynti. Vierailijat eivät kävelleet suoraan suureen saliin, koska sisäpiha oli upotettu kuistin tason alapuolelle. Papit johtivat tietä alas näiden kapeiden holvikäytävien kautta. Vaikutelma oli tarkoituksellinen. Poistuit päivänvalosta, laskeuduit viileän kiven läpi ja astuit ulos valtavaan avoimeen sisäpihaan. Arkkitehtuuri hallitsi tunteitasi ennen kuin edes tapasit oraakkelin.

Tuo sisäpiha, jota kutsutaan adytoniksi, rikkoo temppelin tavanomaisia sääntöjä. Sillä ei koskaan ollut kattoa. Taivaalle avoinna olevassa sisäpihassa sijaitsi pyhä lähde ja pieni pyhäkkö – temppeli temppelin sisällä – jossa sijaitsi Apollon kulttipatsas. Ympäröivät muurit kohosivat korkeina ja sileinä sulkien pois tavallisen maailman. Siellä kasvaa nyt ruohoa, ja pieni pyhäkkö on säilynyt vain perustuksina. Seiso sen yläpuolella olevalla reunalla ja kuvittele jumalalle rakennettu muurien ympäröimä puutarha.

Nuo sisäseinät sisälsivät salaisuuden, joka odotti yli kaksi tuhatta vuotta. Vuonna 1979 tutkija huomasi sileässä marmorissa himmeitä naarmuja – täysimittaisia työpiirustuksia, jotka muinaiset rakentajat itse olivat kaivertaneet. Siellä on pylväiden profiileja ja veistoskäyriä, jotka on piirretty kuin suunnitelmat suoraan kiveen. Koska temppeliä ei koskaan saatu valmiiksi, seinät eivät koskaan saaneet lopullista kiillotustaan, joten piirustukset säilyivät. Katso tarkasti tasaisia seinäpintoja, niin saatat huomata ne.

Keskeneräistä työtä on kaikkialla, kun alat katsoa. Joissakin pylväissä uurteet – pystysuorat urat – on kaiverrettu vain kaistaleeksi tyvestä, ja yläpuolella oleva varsi on jätetty sileäksi. Muissa lohkoissa on edelleen karkeita kohoumia, jotka muurarit olisivat kaivaneet pois viimeisessä vaiheessa. Mikään näistä ei ole vahinkoa. Tämä on rakennustyömaa, jossa työ yksinkertaisesti pysähtyi. Se osoittaa tutkijoille, kuinka muinaiset rakentajat todella työskentelivät vaihe vaiheelta, paremmin kuin lähes mikään valmis temppeli pystyy.

Myöhäisantiikissa pyhäkkö menetti roolinsa. Kristinusko levisi, ja suurelle sisäpihalle rakennettiin kirkko. Keskiajan maanjäristykset kaatoivat suurimman osan pylväistä, ja niiden rummut lojuvat nykyään pitkissä riveissä, joihin ne putosivat, kuin kyljelleen kaadettua viipaloitua leipää. Myöhemmin raunioiden ympärille kasvoi kylä, ja niitä ympäröi nyt moderni Didimin kaupunki. Kaiken tämän ajan kaksi korkeaa pylvästä pysyivät pystyssä, eikä lava koskaan liikkunut.

Ennen kuin lähdet, lepuuta kättäsi kaatuneella rummulla ja tunne marmoriin varastoitunut iltapäivän lämpö. Kuusi vuosisataa työtä, eikä rakennusta koskaan julistettu valmiiksi. Silti ihmiset jatkoivat työskentelyä, sukupolvi sukupolven jälkeen, talon parissa saadakseen kysymyksen ja vastauksen. Kaskaat kysyvät edelleen omiaan. Katso hitaasti ylös kahteen pystyssä olevaan pylvääseen, aina huipulle asti, ja anna vaa'an asettua vielä kerran.