Tuz-järvi

Ensimmäinen asia on häikäisy. Kesällä pinta on täällä valkoinen, tasainen ja valtava, ja valo osuu sinuun kahdesti – kerran taivaalta ja kerran takaisin maasta. Astuessasi ulos kuori murtuu kenkäsi alta kuivana raapaisuna, kuin kävelisit ohuella jäällä, jonka alla ei ole vettä. Ilma on kuuma ja täysin kuiva. Nuole huultasi muutaman minuutin kuluttua, niin maistat tuulen mukana saapuneen suolan.

Katso horisonttia ja yritä löytää, missä maa päättyy. Tyynenä päivänä et usein pysty siihen. Tasanko, kuori ja taivas kulkevat yhdessä vaaleana vyöhykkeenä ilman selkeää reunaa. Tämä on pinta-alaltaan Turkin toiseksi suurin järvi, joka sijaitsee matalassa altaassa Anatolian ylängön keskellä. Sen koko on todellinen. Sen syvyys ei ole. Suurimman osan vuodesta voisi kahlata pitkän matkan ulos ja pysyä polvien alapuolella.

Mataluus selittää kaiken muun täällä. Keväällä sulamisvesi ja sade levittävät ohuen vesikerroksen altaan yli. Kesän aikana aurinko poistaa sen. Vesi vetäytyy kilometrien päähän huhtikuun seisontapaikastaan ja jättää jälkeensä suolaa – kovan valkoisen kuoren, joka paksuuntuu kauden edetessä. Loppukesään mennessä kuorma-autot ja koneet voivat ajaa pinnalle. Talvella vesi palaa ja prosessi alkaa alusta.

Suolalla ei ole paikkaa minne mennä, ja siinä onkin avainasema. Purot virtaavat tähän altaaseen, mutta sieltä ei virtaa ulos mitään. Jokainen tänne saapuva joki tuo mukanaan liuenneita mineraaleja, jotka on poimittu ylävirran kivistä. Vesi haihtuu. Mineraalit jäävät. Jos tätä toistetaan tuhansien vuosien ajan kuumassa, kuivassa altaassa, jossa ei ole ulosvirtausreittiä, saadaan vettä, joka on suolaisempaa kuin meri. Mikään kala ei voi elää siinä.

Tämä on yksi Turkin tärkeimmistä ruokasuolan lähteistä. Tuotanto on periaatteessa suoraviivaista. Matalat altaat tulvivat, aurinko tekee työn, ja kuori kaavitaan irti, pestään, puhdistetaan ja pakataan. Etsi matalia valkoisia harjanteita tasangoilta – ne ovat korjattuja kasoja, jotka odottavat keräämistä. On melko todennäköistä, että ravintolapöydälläsi oleva suola missä tahansa tässä maassa on alkanut tässä altaassa olevasta vedestä.

Ja nyt se osa, jota ihmiset eivät odota. Tämä kuolleen näköinen paikka on yksi tärkeimmistä flamingojen lisääntymispaikoista koko Välimeren alueella. Tuhannet parit pesivät täällä kesällä mutasaarilla matalikossa, missä yksikään petoeläin ei pääse helposti kävelemään. Ne rakentavat matalia, kartiomaisia mutapaisoja. Poikaset kuoriutuvat harmaiksi ja kerääntyvät suuriin häkkeihin. Kiikareilla veden reuna muuttuu liikkuvaksi vaaleanpunaiseksi ja valkoiseksi viivaksi.

Flamingoilla on täällä syynsä. Ylisuolainen vesi sopii pienille suolaveteen sopeutuneille eliöille – suolavettä sietäville katkaravuille ja suolaa sietäville leville – joista mikään muu ei kilpaile. Flamingot suodattavat keittoa taipuneiden nokkiensa läpi. Näiden eliöiden pigmentti värjää linnut. Flamingo ei synny vaaleanpunaiseksi. Se syö tiensä vaaleanpunaiseksi ajan myötä. Sama pigmentti, jota levät tuottavat valtavina määrinä, voi myös muuttaa järven osia pehmeän ruusunpunaisiksi kuumina päivinä.

Jos tulet sateen jälkeen, kokemus muuttuu täysin. Senttimetrin tai kahden paksuinen vesikalvo muuttaa koko altaan peiliksi. Taivas laskeutuu maahan. Tasangoilla kävelevät ihmiset näyttävät seisovan pilvien päällä, ja horisontti katoaa. Valokuvaajat tietävät tästä ja suunnittelevat sitä. Ota mukaan jotain, minkä kastuminen ei haittaa, koska vesi on suolavettä ja se jättää valkoisen kuoren kaikkeen.

Katso ympärillesi altaan takana olevaa maata. Tämä on Keski-Anatolian aro – tasainen, puuton ja viljelty valtavilla matalalla vehnä- ja sokerijuurikaspelloilla. Kylät näyttävät matalien rakennusten ryppäiltä, joissa on yksi minareetti. Paimenet paimentavat laumoja tienvarsilla. Talvella tämä tasanko kylmenee todella, ja lumi peittää saman maan, joka on elokuuhun mennessä suola-aavikko. Harvat maisemat vaihtelevat näin jyrkästi kahden ääripään välillä.

Järvi on paineen alla, ja se on syytä tietää, kun seisot täällä. Pohjavettä pumpataan voimakkaasti kasteluun ympäröivällä tasangolla, ja altasta ruokkivia puroja käytetään myös. Joinakin viime vuosina vesi on kuivunut takaisin tavallista aikaisemmin, ennen kuin flamingopoikaset olivat valmiita. Luonnonsuojelustatus suojelee aluetta paperilla. Järven tulevaisuuden ratkaisee se, kuinka paljon vettä sitä ympäröivät maatilat ottavat.

Käytännön asioita, koska tämä paikka rankaisee huolimattomuudesta. Varjoa ei ole lainkaan. Kuori näyttää kiinteältä, mutta piilottaa paikoin pehmeää suolaliuosta, joten pysy lähellä merkittyjä kulkureittejä äläkä aja sille. Suola syövyttää ajoneuvoja ja pilaa nahan. Aurinkolasit eivät ole valinnaisia, koska heijastuva heijastus on rasittavaa silmille. Huuhtele kenkäsi jälkikäteen, tai pohjan valkoinen viiva pysyy mukanasi kuukausia.

Ennen lähtöäsi kävele hieman kauemmas, pysähdy ja pysy paikallasi puhumatta. Täällä ei usein kuulu mitään ääntä – ei liikennettä, ei lintuja lähellä, ei lehtiä, koska puita ei ole. Vain erittäin suuren tasaisen tilan soiva hiljaisuus. Kumarru ja katso tarkasti kuorta. Se on tehty pienistä kirkkaista, suorareunaisista kiteistä, jotka jokainen on muodostunut veden poistuessa. Nouse sitten seisomaan, käänny ympäri ja palaa takaisin tietä kohti.