Ihlaran laakso

Ääni on sitä, mitä kukaan ei odota: virtaavaa vettä. Kappadokian kuivien ylängöiden jälkeen laskeudut Ihlaraan ja kuulet Melendizin joen, joka virtaa nopeasti ja matalasti kivien yli, linnunlaulun täyttämänä. Poppelit ja pajut reunustavat sen rantoja. Sammakot kutsuvat ruo'oista. Ilma on viileämpää täällä alhaalla, vihreämpää ja reunoilta kosteampaa. Yläpuolellasi harmaan ja ruusunpunaisen kallion jyrkät kalliot kohoavat jyrkästi molemmin puolin, sulkeen ylängön kokonaan. Tämä on kanjoni, jonka pohjalla on puutarha.

Ihlaran laakso halkoo ylängön noin 14 kilometriä Ihlaran kylästä Selimeen, Aksarayn maakunnassa Kappadokian länsireunalla. Melendizin puro uursi sen leikkaamalla alas läheisen Hasan-vuoren, horisontissa näkyvän leveän tulivuoren, laskemia vulkaanisia kivikerroksia. Paikoin seinämät kohoavat noin sata metriä. Rotko on niin kapea, että aamu- ja iltavarjot täyttävät sen nopeasti, ja joen ääni seuraa sinua koko matkan.

Klassinen sisäänkäynti on reunalta: pitkät portaat – useita satoja askelmia – laskeutuvat kallionseinämää pitkin laakson pohjalle. Alas mennessä polvet valittavat; takaisin ylös tullessa on todellinen treeni. Matkan varrella olevissa kylissä on loivempia sisäänkäyntejä. Alhaalla kävely on helppoa – tasaisia polkuja, puisia kävelysiltaja puron ylittämiseen ja penkkejä varjossa. Nähtävyyksien väliset etäisyydet ovat lyhyitä, ja vesi pitää seuraa koko ajan.

Bysanttilaiset munkit löysivät tarvitsemansa tästä rotkosta: vettä, yksinäisyyttä ja pehmeää kalliota, piilossa avoimelta tasangolta. Noin 7. vuosisadalta lähtien yhteisöt kaiversivat kirkkoja, sellejä ja erakkomajoja kallioihin. Laaksossa on säilynyt kymmeniä kallioon hakattuja kirkkoja, ja paikallisen perimätiedon mukaan niitä oli aikoinaan noin sata. Laaksosta tuli luostarikäytävä – sen koko pituudelta pystyi kävelemään pyhäköstä pyhäkköön, reunalta reunalle, poistumatta koskaan virran äänestä.

Useat kirkot ovat avoimia, ja niihin pääsee lyhyitä nousuja pitkin laakson pohjalta. Niiden freskot ovat omaleimaisia. Jotkut noudattavat pääkaupungin kiillotettua bysanttilaista tyyliä; toiset taas osoittavat karheampaa paikallista kädenjälkeä – litteitä hahmoja, rohkeita ääriviivoja, maapigmenttien värejä – ja tutkijat keskustelevat edelleen niiden taustalla olevista vaikutteista. Maalatut enkelit, pyhimykset ja evankeliumien kohtaukset katsovat alas matalista katoista. Monet kasvot ovat vaurioituneet; monia muita on säilynyt. Jotkut sisätilat ovat himmeitä, joten puhelimen valo auttaa löytämään yksityiskohtia.

Kirkkojen nimet täällä ovat ihanan kotimaisia, kyläläisten antamia kauan maalarien kuoleman jälkeen. Ağaçaltı, Puun Alla oleva Kirkko, seisoo pääportaikon lähellä. Yılanlı, Käärmeiden Kirkko, on nimetty syntisiä rankaisevia käärmeitä esittävän freskon mukaan. Sümbüllü, Hyasinttikirkko, on saanut nimensä rinteellä kasvavista kukista. Nimet sekoittavat turkkilaista kyläelämää ja bysanttilaista maalaustaidetta – kaksi aikakautta jakaa yhden oven, joka on laakson tarina pienoiskoossa.

Koko laakson läpi käveleminen kestää mukavasti puoli päivää. Reitti kulkee Belisırman, keskipisteessä sijaitsevan pikkukylän, jossa jokivarren ravintolat kattaa pöytiä puisille tasanteille veden ylle. Taimenta, gözlemeä – ohutta täytettyä leipää – ja kylmiä juomia saapuu; ankat partioivat pöydän jalkojen välissä. Se on kiireetön paikka. Monet kävelijät kääntyvät täällä takaisin, kun taas määrätietoiset jatkavat alavirtaan kohti Selimeä. Polku pysyy enimmäkseen tasaisena, mutta kesän keskipäivät kuumenevat jopa veden äärellä. Aamu on paras ikkuna.

Laakson pohjoispäässä odottaa sen mahtavin yksittäinen monumentti: Selimen luostari, jonka katedraalin mittakaavan salit on louhittu valtavaan kallioharjanteeseen. Sen tiloihin kuuluu kirkko kalliopylväineen, keittiöitä, tallia ja kammioita, joita yhdistävät jyrkät tunnelit. Sen terasseilta avautuu näkymä takaisin rotkon alas. Vaikka et kävelisi koko laaksoa, Selimeen kannattaa päästä maanteitse. Itsepintainen paikallinen tarina väittää, että kuuluisa avaruuselokuva kuvattiin täällä. Näin ei kuitenkaan tehty – mutta maisema selittää, miksi ihmiset uskovat niin.

Laakso on yhtä lailla villieläinten käytävä kuin monumenttikin. Tarkkaile kallioiden nousuvirtojen päällä ratsastavia tuulihaukkia ja kuuntele tikan näkemistä poppelien joukossa. Liskot paistattelevat kaatuneilla lohkareilla; Virta pitää sisällään kaloja ja sammakoita. Keväällä luonnonkukat täyttävät rannat. Syksyllä poppelit muuttuvat kalpean kultaisiksi ja pudottavat lehtiään virtaan. Koska rotko on syvä ja vetinen, se säilyttää oman ilmastonsa – pehmeämmän, varjoisamman ja useita asteita lempeämmän kuin yläpuolella oleva tasanko. Munkit huomasivat tämän. Niin huomaat sinäkin.

Ihmiset viljelevät edelleen laakson pohjaa kuten vuosisatojen ajan. Pienet vihannes- ja hedelmäpuuviljelmät reunustavat tasaisempia osuuksia, ja kastelukanavat erkanevat purosta ja liittyvät siihen uudelleen. Tätä jatkuvuutta on helppo olla huomaamatta: Ihlara ei ole säilynyt raunio, vaan toimiva maisema, jonka seinissä on raunioita. Sama vesi, joka muovasi rotkon ja veti munkkeja puoleensa, kypsyttää edelleen Belisırman jokivarren pöydissä tarjoiltavia tomaatteja.

Luostarielämä täällä hiipui vuosisatojen kuluessa, mutta se ei loppunut sillä hetkellä, kun alueen hallitsija vaihtui. Yhdessä Belisırman lähellä sijaitsevassa kirkossa on säilynyt maalattu piirtokirjoitus, jossa mainitaan sekä Bysantin keisari että seldžukkien sulttaani yhdessä – todiste siitä, että kristityt maalarit jatkoivat työskentelyä täällä muslimien hallinnon aikana vuosikymmeniä valloituksen jälkeen. Rinnakkaiselo, ei romahdus, on laakson viimeinen luku. Harvat paikat tallentavat sen niin selvästi, pigmenttimäisesti, kallioseinämään puron yläpuolelle.

Loputa veden äärelle. Etsi penkki tai litteä kivi ja anna hartioidesi roikkua. Kalliot reunustavat taivaan nauhaa; puro jatkaa tasaista kohinaansa. Jossain yläpuolellasi maalattu enkeli pitää asentoaan pimeässä, kuten se on tehnyt tuhannen vuoden ajan. Täällä alhaalla laakso jatkaa sitä, mikä veti kaikkia puoleensa – tarjoaa vettä, varjoa ja hiljaisuutta. Juo itse vettä ennen kuin kiipeät ylös. Tasanko ja nykyinen vuosisata voivat odottaa vielä muutaman minuutin.