Kaş

Kaşin ilta tuoksuu jasmiinille, grillatulle kalalle ja merisuolalle. Valkoiseksi kalkitut talot, joissa on puiset parvekkeet, reunustavat kujia, jotka ovat tuskin skootterille leveitä, ja bougainvillea tulvii seinien yli violetin ja karmiininpunaisena aaltoina. Alhaalla satamassa mastoköydet koputtavat tuulessa ja uimarit kuivahtelevat kallioilla. Veden toisella puolella, niin lähellä, että talot voidaan laskea, sijaitsee saari, joka kuuluu toiselle maalle. Kaş on täynnä tällaisia hiljaisia yllätyksiä.

Kaupunki kohoaa Antiphelloksen, muinaisen lyykiläisen sataman, paikalle. Lykia – tämän rannikon merenkulkualue – organisoitui kaupunkiparien ympärille, ja Antiphellos sai alkunsa Phelloksen, takana kukkuloilla sijaitsevan kaupungin, satamana. Ajan myötä satama kasvoi ulos emosatamasta, kuten satamat usein tekevät. Laivat halusivat puutavaraa, sieniä ja kulkuvälineitä, ja kaikki se kulki täällä. Nykyaikaiset kadut sijaitsevat suoraan muinaisella pohjapiirroksella, ja menneisyys pilkistää jatkuvasti jalkakäytävän läpi.

Paras esimerkki seisoo keskellä ostoskatua. Uzun Çarşın, pitkän markkinakadun, huipulla kohoaa kauppojen yläpuolella korkealla kivijalustalla lyykialainen sarkofagi – yli kaksituhatta vuotta vanha hauta, jonka terävä kansi on muotoiltu ylösalaisin käännettyä venettä muistuttavaksi. Kaiverretut leijonanpäät vartioivat kantta, joten paikalliset kutsuvat sitä Leijonahaudaksi. Ostajat kävelevät sen ohi jäätelön kanssa. Kissat nukkuvat sen portailla. Antiikkia täällä on huonekaluja.

Lyhyt kävelymatka länteen vie sinut muinaiseen teatteriin, ja se saattaa olla kaupungin miellyttävin yllätys. Sen kivirivit ovat pääosin ehjät, eikä se ole näyttämön seinää kohti, vaan avomerelle päin. Välimeri on taustana. Ihmiset ajautuvat paikalle myöhään iltapäivällä vesipullojen kanssa ja istuvat lämpimällä kivellä auringon laskiessa kohti vettä. Konserteissa ja tapahtumissa sitä käytetään edelleen. Yli kaksikymmentä vuosisataa myöhemmin teatteri on edelleen käytössä.

Kaupungin yläpuolella, kallioihin hakattuina, voit löytää lyykialaisten jättämiä kivihautoja, mukaan lukien monumentaalisen kammiohaudan, johon pääsee lyhyttä, jyrkkää nousua pitkin takakatuja pitkin. Mene ylös viileämpinä tunteina. Palkinto on kaksinkertainen – kadonneen kulttuurin kaiverretut oviaukko ja kattoterassinäkymä koko lahdelle, niemimaalle ja rannikolla kelluvalle vieraalle saarelle.

Saari on Kastellorizo, turkiksi Meis, ja se on Kreikka – sen kaukainen itäinen etuvartio, ankkuroituna aivan kapean salmen toisella puolella. Lautat kulkevat Kaşin satamasta reilusti alle tunnissa, ja päiväretkeläiset matkustavat passeineen lounaalle pastellinväristen kreikkalaisten talojen sekaan. Yöllä sen valot roikkuvat horisontissa kuin lyhtyjono. Raja ja naapuri, kaikki yhdessä näkymässä.

Kaşilla itsellään oli aikoinaan kreikkalainen ääni. Andiflin nimellä kaupunki oli kreikkalais-ortodoksisen yhteisön koti vuoteen 1923 asti, jolloin Kreikan ja Turkin välinen väestönvaihto tyhjensi sen – sama sopimus, joka tyhjensi Kayaköyn Fethiyen lähellä. Jotkut perheet ylittivät vain tuon kapean salmen Kastellorizoon. Heidän jälkeensä jättämät vanhat talot erkkereineen ja ikkunaluukuineen ovat nyt pensastaloja, gallerioita ja baareja, jotka antavat Kaşille sen luonteen.

Vesirajan alapuolella Kaşilla on toinen maine. Sukeltajat pitävät tätä aluetta yhtenä Turkin parhaista sukellusalueista – kirkasta, syvää vettä, seinämiä, riuttoja, merikilpikonnia, amforan palasia ja useita hylkyjä, mukaan lukien lentokoneita ja laivoja, jotka on sijoitettu keinotekoisiksi riutoiksi. Sukellusliikkeet ryhmittyvät sataman lähelle ja lähettävät veneitä päivittäin. Aloittelijat voivat kokeilla ensimmäistä sukellusta suojaisissa poukamissa. Snorklaajatkin saavat osansa aivan kaupungin laidalla olevilta kallioisilta tasanteilta.

Meri muovaa myös leudompia päiviä. Merikajakkiretkiä melotaan läheisellä rannikolla, mukaan lukien retket Kekovan uponneille raunioille. Pieniä rantoja täplittävät niemimaan tietä, jotkut kivisiä, jotkut kallion päällä olevia tasanteita, jokaisella on omat uskolliset puolustajansa. Kaupungissa päivä kuluu kahvilan vauhdilla – pitkät aamiaiset köynnösten alla, iltapäivän uinti ja sitten hidas iltakävely sataman ympäri kalaravintoloiden sytyttäessä lamppunsa.

Markkinalogiikka hallitsee edelleen keskustaa. Uzun Çarşıssa ja sen ympärillä olevilla kujilla on työpajoja ja pieniä kauppoja – sandaalien valmistajia, hopeaseppiä, maustemyyjiä, saippuakisoja ja gallerioita. Hinnat ovat edullisempia kadun tai parin päässä rannalta. Viikoittaiset markkinat houkuttelevat kyläläisiä kukkuloilta juustolla, hunajalla, yrteillä ja vuorten mittaisilla tuotealueilla. Kaşista on tullut muodikkaita, mutta siellä tehdään edelleen ostoksia kuin pienessä kaupungissa.

Jopa nimi on pieni ja inhimillinen. Kaş tarkoittaa turkiksi kulmakarvaa, ja paikalliset sanovat, että kaupunki sai sen sataman ympärillä kaartuvan maakaaren mukaan – ohut niemimaa, joka kohoaa sinisen ylle kuin kulmakarva silmän ylle. Olipa se sitten todellinen alkuperä tai ei, se sopii siihen. Tämä on intiimi mittakaavainen kaupunki, joka on rakennettu kävelyä varten ja kaartuu pysyvästi meren ylle.

Myös kävelijät kulkevat kaupungin läpi. Lyykian tie, rannikkoa pitkin kulkeva pitkän matkan polku, kulkee Kaşin läpi Fethiyen ja Antalyan välisellä reitillään, ja pölyisissä saappaissaan vaeltajat jakavat kahvilapöytiä merimiesten ja sukeltajien kanssa. Päiväkävelyt johtavat niemelle tai kohti vanhoja kukkulakyliä. Keväällä kaupungin rinteet muuttuvat vihreiksi ja pehmenevät hetkeksi, ja villiyrtit tuoksuvat poluilla. Vaikka et tekisikään täyttä vaellusta, tunnin polulla näkee koko rannikon ylhäältä päin.

Päätä päivä takaisin satamassa kylmällä juomalla. Katsele lautan saapumista Kreikasta, sukellusveneiden huuhtoutumista niiden kansille, teatteriväen ajautumista kotiin rantatietä pitkin. 25 vuosisataa merimiehiä on kiinnittynyt juuri tähän rannikkokaareen, ja iltarutiini – veneet satamassa, lamput sytytettyinä, illallinen tarjoiltuna – ei ole juurikaan muuttunut. Istu paikallasi tarpeeksi kauan, niin sinusta tulee osa sitä.