Köprülün kanjoni

Aloita äänestä. Puiden alla joesta kuuluu jatkuva, matala ääni – vesi virtaa nopeasti kivien yli pysähtymättä. Sen yläpuolella kesällä sirkat pitävät kuivaa, sähköistä surinaa, joka nousee ja laskee. Ilmassa tuoksuu sypressin ja männyn pihka ja kylmä vesi. Seiso varjossa rotkon reunalla, niin tunnet lämpötilan laskevan useita asteita. Tämä joki virtaa kylmänä, vaikka rannikko takanasi paahtaa.

Joki on Köprüçay. Se laskee Taurusvuorilta ja on uurtanut syvän, kapean uoman vaalean kalkkikiven läpi. Katso reunan yli. Seinämät laskevat jyrkästi, ja pohjalla oleva vesi on voimakkaan sinivihreää, lähes keinotekoista. Tämä väri tulee sulamisveden kuljettamista erittäin hienoista mineraalihiukkasista. Kanjoni kulkee useita kilometrejä vuorten läpi. Vain pieni osa siitä on helposti saavutettavissa, minkä vuoksi loput pysyvät hiljaisina.

Vanhin asia täällä on silta. Yksi kivinen kaari kumpuaa kallioseinämästä toiseen, korkealla veden yläpuolella, ja se on roomalaisten työtä. Se ei ole raunio. Autot ja minibussit ylittävät sen edelleen. Kävele joen toiseen päähän ja katso, miten kaari on koottu. Se pysyy pystyssä pelkästään muodon ansiosta. Jokainen kivi painautuu naapuria vasten, ja koko kuorma kulkee kaaren ympäri ja alas kallioperään molemmilla puolilla.

Kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat tämän joen toisella nimellä – Eurymedon. Se esiintyy yhdessä Kreikan historian tunnetuimmista jaksoista. Viidennellä vuosisadalla eaa. Ateenan johtama laivasto voitti persialaiset joukot tämän joen suulla, rannikolla kaukana alapuolellasi. Taistelut käytiin vedessä ja sitten maalla samana päivänä. Katselemasi joki on sama joki, joka virtaa täysin erilaisen maiseman läpi täällä vuoristossa.

Useimmat ihmiset tulevat tänne päästäkseen veteen. Koskenlasku on Köprüçayn pääasiallinen aktiviteetti, eikä tavallinen matka ole äärimmäisen pitkä. Joella on vilkkaita osuuksia ja pitkiä, tyyniä osuuksia, ja oppaat yleensä antavat ihmisten uida hiljaisemmilla alueilla. Kylmyys on todellinen shokki. Joki saa vettä pääasiassa lähteistä ja lumen sulamisesta, joten se pysyy kylmänä elokuuhun asti. Ihmiset kirkuvat mennessään sisään. Sitten he tottuvat siihen. Sitten he eivät halua kiivetä ulos.

Katso rinteillä olevia puita. Monet niistä ovat villinä kasvavia Välimeren sypressejä istutettujen sijaan – korkeita, tummia, kapeita hahmoja paljaiden kallioiden keskellä. Kansallispuisto suojelee yhtä maan suurimmista luonnonvaraisista sypressimetsistä. Villisipressi näyttää erilaiselta kuin siistit hautausmaan puut, jotka saatat tuntea valokuvista. Oksat ovat karheampia ja epäsäännöllisempiä. Jotkut nojaavat rotkon yli kulmissa, jotka tuntuvat mahdottomilta tuon kokoiselle puulle.

Katso nyt ylös. Korkealla kanjonin yläpuolella, vuoriston tasangolla, sijaitsevat Selge-nimisen kaupungin rauniot. Muinaiset kirjoittajat kuvailivat sitä vuoristokaupungiksi, johon oli vaikea päästä, ja jota puolustivat yhtä paljon maisemansa kuin muurit. Siellä asuvat ihmiset kasvattivat oliiveja ja viiniköynnöksiä korkeudessa, jossa se on todella vaikeaa. He keräsivät myös tuoksuvaa hartsia paikallisista puista. Hartsia kuljetettiin rannikolle ja myytiin suitsukkeena ja lääkkeenä.

Tie ylös on kapea ja hidas, ja se on ajan arvoista. Selgessä on rinteeseen hakattu teatteri, jossa istuinrivit ovat edelleen pinottuina rinteelle, kohti vuoria meren sijaan. Paikan ympärillä kallio on kulunut pystyssä oleviksi pylväiksi ja eviksi, jotka ovat vaaleita ja tuulen muokkaamia. Vuohet kiipeilevät muinaisten kivien yli kuin ne olisivat rinnettä. Muutama perhe asuu raunioiden vieressä olevassa kylässä, ja lapset saattavat ilmestyä autosi viereen myymässä kuivattuja yrttejä.

Tuo kylä säilyttää näiden vuorten vanhemman elämäntavan. Talot on rakennettu kivestä, ja niissä on puulattiat. Eläimet asuvat alhaalla ja ihmiset ylhäällä. Talvi on todella kylmä tässä korkeudessa, ja lumi sulkee tien ajoittain. On hyödyllistä muistaa tämä, kun kelluu alas lämpimän näköistä jokea uimashortseissa. Tämä on vuoristoalue, ei rannikkoalue, ja sinulle nouseva vesi alkoi lumena harjanteella jossain ylhäällä.

Ylävirtaan, sivupurossa, paljon hiljaisemmassa paikassa, on toinen vanha silta. Se on pienempi, myös holvimainen ja seisoo edelleen nopean veden yllä. Jos pääsillalla on paljon valokuvaajia, kysy siitä. Kävelyreitti sinne kulkee mäntyjen läpi ja tuo mukanaan saman kylmän veden tuoksun. Vanhat sillat tällä alueella eivät koskaan olleet koristeellisia. Ne olivat ainoa tapa kuljettaa tavaroita ja eläimiä rotkojen yli, joita ei voi ylittää jalan.

Tarkkaile veden liikettä. Joessa elää taimenia, ja tien varrella olevat ravintolat ovat rehellisiä kalojen alkuperästä. Koskissa liikkuvat karhut – pienet tummat linnut, jotka kävelevät veden alla vastavirtaan syödäkseen pohjassa. Yläpuolella saatat nähdä suuria lintuja kiertelemässä räpyttelemättä. Kanjonin seinämät lämpenevät auringossa, lämmin ilma nousee niistä ylös, ja linnut ratsastavat tuolla korkeudella niin kauan kuin haluavat.

Ennen lähtöä etsi paikka pois tieltä, josta näet joen kuulematta moottorin ääntä. Tarkkaile yhtä koskialuetta jonkin aikaa. Tuo ääni on jatkunut jatkuvasti paljon pidempään kuin mikään täällä rakennettu – pidempään kuin silta, pidempään kuin kaupunki ylätasangolla. Kivinen holvikaari on tähän verrattuna uusi vieras. Hengitä kerran kylmää ilmaa, joka tulee vedestä, käänny sitten ja kävele takaisin.