Sagalassos

Hengitä sisään ja huomaa, kuinka ohuelta ja puhtaalta ilma tuntuu. Seisot noin puolentoistatuhannen metrin korkeudessa Taurusvuorten jyrkillä etelärinteillä. Tuuli puhaltaa särkyneen marmorin yli. Kaukana alhaalla laakson pohja levittäytyy pelloiksi ja pieneksi Ağlasunin kaupungiksi. Ja jossain edessäsi – kuuntele – vesi loiskii. Sillä äänellä on merkitystä myöhemmin. Sagalassos on roomalainen kaupunki taivaalla, ja se tervehtii vierailijoita juoksevalla vedellä.

Ensimmäisen kaupungin tänne rakentaneet ihmiset olivat pisidialaisia, sitkeitä vuoristoasukkaita, joilla oli maine sotureina. He valitsivat tämän huimaavan paikan tarkoituksella. Rinne antoi heille puolustusta, kylmät lähteet antoivat heille vettä ja korkeus antoi heille näkymän jokaiseen suuntaan. Rannikolla sijaitsevat kaupungit olivat rikkaita ja haavoittuvia. Sagalassos oli vaikea – vaikea päästä, vaikea maanviljely ja erittäin vaikea hyökätä. Tuo itsepäinen maantiede muovasi kaikkea, mitä tapahtui sen jälkeen.

Eräs vierailija kieltäytyi lannistumasta. Vuonna 333 eaa. Aleksanteri Suuri saapui armeijansa kanssa marssiessaan Anatolian läpi. Muinaiset historioitsijat kertoivat, että pisidiläiset kohtasivat hänet kukkuloilla ja että hänen joukkojensa täytyi taistella ylämäkeen puolustajia vastaan, jotka tunsivat jokaisen kallion. Hän valloitti kaupungin joka tapauksessa. Se on outo ero, mutta todellinen: rinne, jolla tänään hengität, koetteli aikoinaan antiikin historian menestyneintä sotilaskomentajaa.

Rooman aikana vuorilinnoitus kukoisti ja siitä tuli näyttelyesine. Sagalassos ansaitsi keisarien suosion, ja Hadrianus kunnioitti sitä Pisidian ensimmäisenä kaupunkina, arvonimeä, jota se ylpeänä mainosti. Marmorimonumentit nousivat rinteelle terasseina – kaksi agoraa, neuvoston talo, kylpylöitä, temppeleitä, suihkulähteitä, kirjasto. Maakunnalliselle vuoristokaupungille kunnianhimo oli valtava. Kansalaisylpeys oli täällä kilpailulaji, ja pelaajat käyttivät omaisuuksia kiveen.

Seuraa nyt tuota roisketta ylemmälle agoralle, sillä se johtaa johonkin lähes järjettömään. Antoninuksen suihkulähde – monumentaalinen pylväiden, syvennysten ja patsaiden muuri toiselta vuosisadalta – romahti maanjäristyksissä kauan sitten. Arkeologit rakensivat sen uudelleen tuhansista alkuperäisistä osista, ja vuonna 2010 he avasivat veden uudelleen. Kylmää vuoristolähdevettä virtaa nyt taas samasta muinaisesta kanavasta. Et kuvittele roomalaista suihkulähdettä. Kuulet sellaisen äänen.

Kaivauksissa täällä on tapana löytää jättiläisiä. Vuonna 2007 arkeologit paljastivat roomalaisten kylpylöiden raunioista keisari Hadrianuksen valtavan patsaan palasia – lähes metrin korkuisen pään ja valtavat sandaaleissa jalat. Seuraavana vuonna läheltä löytyi samankaltainen Marcus Aureliuksen valtava pää. Löydöt uutisoitiin maailmanlaajuisesti. Alkuperäiset patsaat ovat esillä Burdurin museossa, mutta ne löytyivät raunioista, joiden ohi voi kävellä tänäkin päivänä.

Kiipeä korkeammalle ja saavut teatterille, joka sijaitsee kaupungin huipulla. Sinne mahtui noin yhdeksäntuhatta ihmistä, ja sen rivit roikkuvat pudotuksen yläpuolella vuorten toimiessa taustalla. Katso tarkkaan, niin huomaat, että rakentajat eivät koskaan saaneet sitä kokonaan valmiiksi – lohkot lojuvat ympäriinsä keskeneräisinä, juuri siinä missä muurarit asettivat ne vuosisatoja sitten. Istu korkealla rivillä ja hengitä. Roomalaiset kiipeilivät samalla tavalla.

Sagalassos teki myös töitä elääkseen. Kaupunki massatuotti hienoa punalasitettua keramiikkaa, jota arkeologit tunsivat nimellä Sagalassosin punainen savikeramiikka, ja vei sitä itäisen Välimeren halki vuosisatojen ajan. Paikalliset savikerrokset ruokkivat kokonaista työpajojen ja uunien korttelia. Tällä vuorenrinteellä valmistettuja lautasia ja kuppeja on löydetty muinaisista paikoista kaukaisista maista. Jos suihkulähde oli kaupungin kasvot, keramiikka oli sen palkka – tehdaskaupunki, joka käytti marmoria.

Loppu tuli maan alta. Kuudennella ja seitsemännellä vuosisadalla iskivät voimakkaat maanjäristykset, ja rutto ja epävarmuus kalvasivat aluetta samana aikana. Selviytyjät ajautuivat vähitellen kohti laaksoa, jossa Ağlasun seisoo tänään. Kaupunkia ei koskaan rakennettu uudelleen tai ryöstetty uudelleen – liian korkealla, liian syrjässä. Maaperä hiipi hitaasti rinteitä alas ja hautasi kadut alleen. Se, mikä raunioitui Sagalassoksella, myös säilytti sen, kuin sinetöity arkisto korkealla.

Arkisto avattiin varsinaisesti vuonna 1990, kun Belgian Leuvenin yliopiston johtama ryhmä aloitti järjestelmälliset kaivaukset, jotka jatkuvat edelleen. Heidän lähestymistapansa teki paikasta kuuluisan arkeologien keskuudessa: monumentteja rakennetaan uudelleen käyttäen alkuperäisiä kiviä aina kun mahdollista. Suihkulähde on heidän tunnusmerkkinen saavutuksensa. Joka kesä tutkijat palaavat nostamaan uuden nurkan maata. Se, mitä näet tänään, on kenties vain murto-osa kaupungista – loput odottavat edelleen rinteen alla.

Anna paikalle sen vaatima hidas kävelymatka. Pengerrykset yhdistyvät kivipolkujen ja portaiden avulla, ja jokainen laskeutumispaikka muotoilee uudelleen alla olevan laakson. Etsi kaupungintalo, kirjasto mosaiikkilattioineen ja pitkä pylväsreitti. Täällä ylhäällä sää määrää aikataulun – aurinko voi muuttua kylmäksi tuuleksi muutamassa minuutissa, jopa kesällä. Ota mukaan vettä, käytä oikeita kenkiä ja käänny säännöllisesti ympäri. Näkymä takanasi on puolet arkkitehtuurista.

Ennen kuin laskeudut alas, seiso vielä kerran paikassa, jossa voit kuulla suihkulähteen. Tuo ääni ylitti kahdeksantoista vuosisataa saavuttaakseen sinut – maanjäristysten vaimentamana, maan alle hautautuneena ja kärsivällisten käsien vapauttamana. Vuoret, jotka kukistivat armeijat, vartioivat nyt tyhjää marmorikaupunkia ja yhtä toimivaa roomalaisen veden hanaa. Nauti kylmästä ilmasta kämmenilläsi. Alhaalla laaksossa elämä jatkui. Täällä ylhäällä, yllättäen, pieni pala siitä palasi.