İztuzun ranta

Vedä kengät jalastasi ja tunne hiekka. Se on hienoa ja vaalean kultaista, tiivistynyt tiukasti lähellä vesirajaa. Ranta valuu poispäin sinusta pitkänä, kirkkaana nauhana, kunnes se haalistuu meriusvaan. Toisella puolella Välimeri saapuu hitaina, tasaisina aaltoina. Toisella puolella, vain muutaman sadan metrin päässä, vihreä jokisuisto levittäytyy tasaisesti ja hiljaisesti, täynnä ruokoita ja linnunlaulua. Hyvin harvat rannat asettavat sinut makean ja suolaisen veden väliin samanaikaisesti. Tämä ranta sopii.

İztuzu on hiekkasärkkä. Se ulottuu noin neljä ja puoli kilometriä ja eristää Dalyan-joen suiston avomerestä. Joki mutkittelee alas Köyceğiz-järveltä korkeiden ruokojen reunustamien kanavien sokkelon läpi. Useimmat vierailijat saapuvat pienellä veneellä, joka puikkelehtii tuon sokkelon läpi. Kapteenit ohjaavat muistin varassa, koska ruokojen seinämät näyttävät kaikki samalta. Kun vene lopulta liukuu ulos kanavista ja ranta avautuu edessä, koko vene hiljenee yleensä.

Tämä on myös yksi Välimeren tärkeimmistä kilpikonnarannoista. Valekarettikilpikonnat pesivät täällä joka kesä. Tutkijat kutsuvat niitä Caretta carettaksi, ja tällä rannikolla paikalliset käyttävät samaa nimeä. Valekarettikilpikonnanaaraat raahaavat itsensä rantaan yöllä, kaivavat kuopan takaräpylöillään ja munivat kymmeniä pehmeitä munia. Sitten ne peittävät pesän, raahaavat itsensä takaisin veteen ja katoavat. Monet niistä kuoriutuivat juuri tällä rannalla vuosikymmeniä sitten ja palasivat vaistonvaraisesti hiekkaan, josta ne olivat lähtöisin.

Noin kaksi kuukautta myöhemmin poikaset kaivavat tiensä ulos, yleensä pimeän tultua. Jokainen niistä on niin pieni, että mahtuisi kämmenelle. Ne kilpailevat kirkkaimman horisontin saavuttamiseksi, mikä luonnonrannalla tarkoittaa merta. Keinotekoinen valo hämmentää niitä, ja hämmentyneet poikaset kuolevat. Siksi İztuzu sulkeutuu yöksi pesimäaikana ja siksi rakennukset pysyvät täällä matalina ja pimeinä. Säännöt ovat tiukat tarkoituksella. Kilpikonnat olivat täällä ensin.

Ranta melkein menetti kaiken tämän. 1980-luvulla rakennuttajat suunnittelivat suuren hotellikompleksin hiekkasärkälle. Luonnonsuojelijat Turkissa ja ulkomailla taistelivat hanketta vastaan. Kovaäänisin ääni kuului June Haimoffille, englantilaiselle naiselle, joka oli asettunut tänne vaatimattomaan rantamökkiin. Paikalliset kutsuivat häntä Kaptan Juneksi – Kapteeni Juneksi. Hän kirjoitti kirjeitä, rekrytoi tiedemiehiä ja toimittajia eikä suostunut luovuttamaan. Kampanja herätti kansainvälistä huomiota, ja paine toimi.

Vuonna 1988 Turkki julisti Köyceğizin ja Dalyanin alueen erityiseksi ympäristönsuojelualueeksi. Hotellia ei koskaan rakennettu. İztuzu pysyi hiekka-, ruoko- ja kilpikonnienrantana betonin sijaan. Luonnonsuojelujärjestöt ovat ylistäneet sitä monta kertaa sen jälkeen, ja se on usein listattu Euroopan parhaiten suojeltujen rantojen joukkoon. Haimoff vietti loppuelämänsä veden äärellä, jonka hän auttoi pelastamaan, ja hänen vanha mökkinsä on säilytetty pienenä muistomerkkinä kampanjalle.

Kävele rannan kauimmaiseen päähän, lähelle tien sisäänkäyntiä, ja tulet merikilpikonnien pelastuskeskukseen. Eläinlääkärit ja vapaaehtoiset hoitavat kilpikonnia, jotka ovat loukkaantuneet veneen potkureiden, koukkujen ja niellyn muovin aiheuttamissa vammoissa. Toipuvat eläimet lepäävät varjoisissa altaissa, ja vierailijat ovat tervetulleita katsomaan. Terveet kilpikonnat palaavat mereen, ja jotkut kantavat satelliittipaikantimia, jotta tutkijat voivat seurata niiden matkoja Välimerellä. Pieni lahjoitus auttaa pitämään altaat käynnissä.

Kävellessäsi katsele hiekkaa. Puiset vaarnat ja pienet häkkimäiset kehykset merkitsevät aktiivisia pesiä, joista jokainen sisältää munia kämmenen syvyydessä pinnan alla. Anna niille tilaa. Aurinkovarjot ovat sallittuja vain merkityillä alueilla, jotka ovat kauempana vedestä, koska väärään paikkaan lyöty seipä voi murskata munapesän. Aamuhiekassa olevat jäljet osoittavat joskus, mistä naaras on tullut maihin yön aikana – kaksi harjannetta, kuin traktorin renkaan jälki.

Rannan takana delta elää omaa kiireistä elämäänsä. Haikarat seisovat jäätyneinä matalikossa. Kuningaskalastajat välähtävät ruovikoiden välissä. Siniset ravut kiitävät kanavan pohjalla ja takatukka väreilee pintaa. Makean ja suolaisen veden sekoitus tekee tästä yhden Turkin rannikon rikkaimmista kosteikoista. Jos matkustat veneellä takaisin Dalyaniin myöhään iltapäivällä, valo muuttaa ruo'on kultaiseksi ja linnut tulevat ulos syömään.

Dalyanin kaupunki on saanut nimensä kalastuspatoista – aidan kaltaisista loukkuista, jotka pyydystävät järven ja meren välillä liikkuvia kaloja. Ihmiset ovat kalastaneet näissä vesissä tuhansia vuosia. Korkealla joen yläpuolella olevilla kallioilla kallioseinämään kaiverretut haudat katsovat alas ohikulkeviin veneisiin. Ne kuuluivat Kaunosille, muinaiselle kaupungille, jonka rauniot ovat edelleen lähellä. Kaiverretut julkisivut muistuttavat pieniä temppeleitä, joissa on suoraan kiveen hakattuja pylväitä ja päätykolmioita.

İztuzuun pääsee myös maanteitse, mutkittelevaa tietä pitkin mäntymetsän läpi Dalyanista. Rannan kaksi päätä tuntuvat erilaisilta. Tien päässä on pelastuskeskus ja vilkkain aurinkotuoleja. Joenpää tuntuu villimmältä dyynien, ajopuiden ja kanavan suun ansiosta. Rannan välissä on pitkiä osuuksia, joilla voi kävellä kymmenen minuuttia kohtaamatta ketään. Ota mukaan vettä, koska varjoa on niukasti hiekkasärkän keskellä.

Uinti on helppoa ja avointa. Merenpohja syvenee loivasti, vesi on kirkasta ja aallot ovat yleensä pehmeitä. Alkukesästä saatat jakaa meren elämän odotettua enemmän, sillä aikuiset kilpikonnat ruokailevat ja odottavat lahdella aivan rannikon tuntumassa. Yhden ainoan pinnan näkeminen hengähdystauon ajan – tumma kilpi, tylppä pää, hidas silmänräpäys – on hetki, jonka ihmiset muistavat vuosia.

Ennen lähtöäsi seiso vesirajalla ja katso alas koko hiekkasärkän pituudelta. Täällä ei ole juuri mitään rakennettua, ja juuri tuo puuttuminen on asian ydin. Tämä ranta näyttää tältä, koska ihmiset riitelivät, kirjoittivat kirjeitä ja välittivät itsepäisesti. Jalkojesi alla, jossain lämpimässä hiekassa, seuraava tyhmyriperheiden sukupolvi saattaa jo odottaa pimeää, valmiina kaivamaan tiensä ulos ja juoksemaan aaltoja kohti.