Harran

Ensimmäiseksi huomaa kuumuuden ja sitten tasaisuuden. Tasanko levittäytyy joka suuntaan, eikä silmiä juuri mikään estä. Kuiva tuuli kuljettaa hienoa pölyä maassa, ja se laskeutuu käsivarsillesi. Sitten pujahdat matalasta ovesta savitiilikupoliin, ja lämpötila laskee välittömästi. Siellä tuoksuu olki, maa ja viileä savi. Ulkona on häikäisevän valkoinen. Sisällä on hämärää, hiljaista ja useita asteita viileämpää.

Nämä ovat kupolikattoisia taloja, joita ihmiset tulevat Harraniin katsomaan. Jokainen niistä on savitiiliskartio, joka on ladottu renkaisiin, jotka porrastuvat sisäänpäin, kunnes ne sulkeutuvat ylhäältä. Katossa ei ole puuta, koska puuta on aina ollut täällä niukasti. Pieni reikä huipulla päästää kuuman ilman poistumaan. Perheet yhdistivät useita kartioita oviaukkojen avulla muodostaen talon. Muoto on käytännöllinen, ei koristeellinen – se suojaa harvinaista rankkasadetta ja pitää auringon loitolla.

Ole varovainen sen suhteen, mitä katsot. Rakennusmenetelmä on täällä hyvin vanha, mutta nykyään pystyssä olevat kupolit eivät ole muinaismuistoja. Useimmat niistä on rakennettu ja rakennettu uudelleen viime sukupolvien aikana, usein käyttäen paikan vanhemmista raunioista kierrätettyjä tiiliä. Monet perheet ovat sittemmin muuttaneet lähistöllä sijaitseviin betonitaloihin ja käyttävät nyt kartioita varastona. Muutamia on pystytetty vierailijoille, ja niissä on matot, matalat tyynyt ja teetä. Kysy ennen kuin kuvaat kenenkään kotia.

Kävellessäsi ulos taloista rauniot alkavat. Näet kaupunginmuurin katkonaisia linjoja, portin ja matalan asutuskummun kohouman, jossa tuhansien vuosien rakennustyöt ovat kasaantuneet kukkulalle. Tiilen ja keramiikan palasia lojuu irtonaisina maassa. Tämä oli todellinen kaupunki hyvin pitkään, Välimeren rannikon ja Mesopotamian välisen reitin varrella. Karavaanit pysähtyivät täällä, koska siellä oli vettä ja koska tie kaartui sen läpi.

Harranin maine antiikin maailmassa tuli sen kuusta. Kaupungissa sijaitsi suuri kuunjumalan temppeli, jota Mesopotamian aikakirjoissa kutsutaan Siniksi. Assyrian kuninkaat kirjoittivat siitä. Pyhiinvaeltajat ja hallitsijat tulivat sinne. Kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua Babylonian viimeinen kuningas rakensi temppelin uudelleen, ja hänen äitinsä oli palvellut samaa jumalaa täällä vuosikymmeniä. Satojen vuosien ajan tämä pölyinen tasanko oli yksi muinaisen Lähi-idän tärkeimmistä uskonnollisista paikoista.

Kaupungissa nähtiin myös imperiumin loppu. Kun Assyrian pääkaupunki kukistui, viimeiset assyrialaiset joukot kokoontuivat Harraniin ja tekivät lopullisen puolustusasemansa täällä vuonna 609 ennen ajanlaskun alkua. Sen jälkeen paikka vaihtoi jatkuvasti omistajaa. Babylonialaiset, persialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, bysanttilaiset, arabit ja turkkilaiset kaikki pitivät sitä hallussaan. Roomalainen keisari kärsi tappion lähistöllä yhdessä Rooman pahimmista sotilaallisista katastrofeista. Tällä hiljaisella kentällä seisoessaan tuo historia tuntuu epätodennäköiseltä – mikä on osasyynä asiaan.

Jotain epätavallista säilyi täällä. Kauan sen jälkeen, kun alueesta tuli kristitty ja sitten muslimi, Harranin yhteisö säilytti omat vanhemmat uskomuksensa, mukaan lukien planeettojen ja kuun huomioimisen. Heidät tunnettiin Harranin saabalaisina. Heidän oppineensa olivat vakavia tähtitieteilijöitä ja matemaatikkoja. Yksi heistä, syntynyt tässä kaupungissa 800-luvulla, käänsi kreikkalaisia tieteellisiä teoksia arabiaksi ja teki omaperäistä työtä geometrian ja lukuteorian parissa. Tältä tasangolta peräisin olevat ideat matkustivat hyvin pitkän matkan.

Paikan korkein rakennus on neliönmuotoinen minareetti, joka seisoo yksinään raunioituneiden muurien yläpuolella. Se kuului Harranin seurakuntamoskeijaan, joka rakennettiin 800-luvulla Umayyadin hallinnon aikana, kun kalifi siirsi tukikohtansa tähän kaupunkiin. Rakennuksen pohjapiirroksesta on jäljellä tarpeeksi osia – leveä sisäpiha, arkadi, koristeltu julkisivu terävine kaarineen. Katso lähellä maanpintaa olevia veistettyjä kivityökappaleita. Yksityiskohdat ovat hienompia kuin odottaisit näin raunioituneelta rakennukselta.

Muurien kaakkoiskulmassa seisoo linna. Se on raskas, tumma raunio, jossa on pyöreitä ja monikulmaisia torneja, jotka on rakennettu ja rakennettu uudelleen keskiajan vuosisatojen aikana. Kaukaa tornit näyttävät vankoilta. Läheltä näet korjauskerrokset, joissa on käytetty erilaisia kiviä ja tiiliä eri korkeuksilla. Varo askeltasi, sillä irtonaisia lohkoja ja avoimia pudotuksia on kaikkialla ja kaiteita on hyvin vähän.

Harranilla on myös uskonnollinen nimi. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Abrahamin perhe lähtee Urista ja asettuu Haran-nimiseen paikkaan, ja Abraham lähtee sieltä myöhemmin. Juutalainen, kristillinen ja muslimiperinne yhdistää tämän kertomuksen tähän paikkaan. Monet vierailijat tulevat juuri tästä syystä. Se on pikemminkin perimätietoa kuin arkeologiaa – mikään kaivaus ei voi vahvistaa sitä. Mutta se selittää linja-autot ja sen, miksi tämä pieni kylä kuumalla tasangolla on niin monilla reiteillä.

Myös raunioiden ympärillä oleva elävä kylä ansaitsee huomiosi. Useimmat perheet puhuvat täällä kotona arabiaa, ja myös turkin ja kurdin kieltä kuullaan. Lampaat kulkevat sängen läpi illalla. Siitä lähtien, kun suuret kastelukanavat saavuttivat tämän tasangon, puuvillaa ja maissia kasvaa nyt pelloilla, jotka olivat elävien muistikuvien aikana kuivaa viljelysmaata. Vihreät suorakulmiot ovat paljaiden ruskeiden vierekkäin. Muutos tässä maisemassa viime vuosikymmeninä on ollut nopeampaa kuin mikään edellisen tuhannen vuoden aikana.

Pysähdy hetkeksi paikallasi ennen lähtöäsi, mieluiten jonkin kartion varjoon. Aseta kämmenesi savitiiliin. Se on lämmin, karhea ja hieman pehmeä sormiesi alla. Kuuntele – tuuli, koira, kaukainen traktori, lapset. Kuutemppeli on poissa, karavaanit ovat poissa, tähtitieteilijät ovat poissa. Jäljelle jää vain tasanko, muutamia kupoleja, rikkinäinen minareetti ja se erityinen kuiva ilma, jota hengität juuri nyt.