Hattusa

Tuuli on ensimmäinen asia, jonka huomaat. Se puhaltaa avoimen rinteen yli ilman, että mikään sitä pysäyttäisi, ja se tuo mukanaan kuivan ruohon ja timjamin tuoksun. Jossain alhaalla lampaiden kellot kolkuttavat toisiaan vasten. Täällä ei ole muureja, joiden takana voisi suojautua, vain matalia kivirivejä ruohikossa ja kalliopaljastumia, jotka työntyvät ylös rinteeltä. Pysähdy hetkeksi ja kuuntele. Pääkaupungiksi tämä paikka on nyt erittäin hiljainen.

Muokkaa odotuksiasi koosta. Tämä ei ollut tiivis linnoitus. Kaupunki levisi jyrkän, poimutetun maiseman poikki, ja sen puolustusmuurit kulkivat useita kilometrejä sen ympärillä. Silmukkatie vie nyt kävijät pääkohtien ohi, ja koko kierroksen käveleminen vie suuren osan päivästä. Jäljelle jääneet ovat enimmäkseen perustuksia, portteja ja muuriosuuksia. Yläkerrokset joutuu rakentamaan itse, päässään, matkan varrella.

Heittiläiset hallitsivat täältä läpi toisen vuosituhannen ennen ajanlaskumme alkua. Huipullaan he olivat yksi muinaisen Lähi-idän suurvalloista Egyptin, Babylonian ja Assyrian rinnalla. He taistelivat sotia Syyriassa, allekirjoittivat sopimuksia, menivät naimisiin ulkomaisten kuningasperheiden kanssa ja pitivät tarkkoja asiakirjoja. Sitten he katosivat niin täydellisesti, että nykyaikaan asti heidät tunnettiin pääasiassa muutamista maininnoista heprealaisessa Raamatussa ja egyptiläisissä teksteissä.

Suuri temppeli sijaitsee alakaupungissa, ja se on helpoin osa aluetta lukea. Perustuslaatat ovat valtavia, ja varastohuoneiden pohjapiirros keskuspihan ympärillä on säilynyt lähes kokonaisuudessaan. Näiden varastohuoneiden sisällä seisoo rivejä lattiaan upotettuja valtavia saviruukkuja, joita käytettiin viljan, öljyn ja viinin säilyttämiseen. Temppeli palveli yhdessä kahta jumalaa – taivaan myrskyjumalaa ja Arinna-nimisen kaupungin auringonjumalattarta.

Jossain temppelialueella löydät sileän vihreän kivilohkareen, karkeasti kuutiomaisen, kiillotetun pinnasta. Kukaan ei tiedä, mihin sitä käytettiin. Oppaat kutsuvat sitä joskus toivekiveksi, ja vierailijat koskettavat sitä ja kääntyvät ympäri. Pidä sitä kansanperinteenä eikä arkeologiana. Varmaa on, että kivi ei ole paikallinen, mikä tarkoittaa, että joku on tuonut sen tänne tarkoituksella, ja se yksin tekee siitä pysähtymisen arvoisen.

Kiipeä kohti yläkaupunkia ja saavut Leijonaportille. Kaksi leijonaa on kaiverrettu suoraan porttilohkoihin, kasvot ulospäin suu auki. Niiden ruumiit ovat vain karkeasti muotoiltuja, mutta päät ovat yksityiskohtaisia. Huomaa, että useita tällä paikalla olevia veistoksia on korvattu kopioilla, ja alkuperäiset on siirretty sisätiloihin suojaksi. Katso myös portin alla olevaa maata. Ovenpielien pyöreät saranareiät on edelleen kaiverrettu kynnykseen.

Vaativin rakennelma sijaitsee korkeimmalla kohdalla, nimeltään Yerkapı, joka tarkoittaa maaporttia. Täällä heettiläiset rakensivat keinotekoisen vallin tiivistetystä maasta, jonka ulkopuolelta oli päällystetty viisto kivipinta. Suoraan sen pohjan läpi kulkee noin seitsemänkymmentä metriä pitkä kivitunneli, joka kapenee yläpuolelle pisteeseen, jossa lohkot nojaavat toisiaan vasten. Kävele sitä pitkin. Lämpötila laskee sisään mennessäsi, ja valo perällä on pieni kirkas kiila.

Tunnelia kuvataan usein salaiseksi pakotieksi, mutta se ei ole ollenkaan salainen – molemmat päät ovat selällään auki ja ne voidaan nähdä kaukaa. Nykyinen ajattelu kallistuu seremoniallisen toiminnan puoleen, ehkä kulkueita varten. Vallin huipulla seisoi portti, jota reunustivat kaiverretut sfinksit. Yksi näistä sfinkseistä vietti noin vuosisadan museossa Berliinissä. Se palasi Turkkiin vuonna 2011 ja on nyt paikallisessa museossa kylän alapuolella.

Kuninkaallinen linnoitus, Büyükkale, sijaitsee kallionkielellä itäpuolella. Tältä arkistot löydettiin. Kaivajat löysivät kymmeniätuhansia savitauluja, jotka oli kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella – kiilamaisilla merkeillä, jotka oli painettu märkään saveen. Sopimuksia, kirjeitä, rukouksia, lakeja, juhlaohjeita, maalahjoituksia. Tuli tuhosi rakennukset, ja kuumuus paistoi taulut koviksi ja säilytti ne. Heettiläisten arkistot säilyivät suurelta osin siksi, että heettiläisten pääkaupunki paloi maan tasalle.

Tässä on yksityiskohta, joka muuttaa tapasi katsoa maata jalkojesi alla. Kun näitä tauluja tutkittiin ensimmäisen kerran, kukaan ei osannut lukea pääkieltä. Vuonna 1915 tšekkiläinen tutkija nimeltä Bedřich Hrozný selvitti, että heettiläiset kuuluivat indoeurooppalaiseen kieliperheeseen. Yksi vihje oli lause leivän syömisestä ja veden juomisesta, jossa vettä tarkoittava sana muistutti läheisesti englannin kielen sanaa. Tämän rinteen kieli osoittautui englannin, saksan ja kreikan kaukaiseksi sukulaiseksi.

Toinen näistä arkistoista peräisin oleva taulu tallentaa heettiläiskuninkaan ja egyptiläisen faaraon välisen rauhansopimuksen, joka solmittiin Kadešin taistelun jälkeen Syyriassa. Sekä heettiläinen että egyptiläinen versio ovat säilyneet, mikä on harvinaista. Sitä kuvataan yleensä varhaisimmaksi kansainväliseksi rauhansopimukseksi, josta on löydetty tekstejä molemmilta puolilta. Kopio siitä on esillä Yhdistyneiden Kansakuntien päämajassa New Yorkissa.

Ennen kuin lähdet alueelta, aja lyhyt matka Yazılıkayaan. Siellä kallioseinämästä avautuu kaksi luonnonkivikammiota, ja seiniin on kaiverrettu pitkiä jumalkulkueita, jotka kävelevät toisiaan kohti. Mieshahmoja toisella puolella, naisia toisella. Pienemmässä kammiossa kuningas seisoo paljon itseään suuremman jumalan käsivarressa. Kalkkikivi on kulunut, mutta hämärässä auringonpaisteessa hahmot erottuvat selvästi.

Noin vuonna 1200 ennen ajanlaskun alkua tämä kaupunki tyhjennettiin ja poltettiin osana laajempaa romahdusta, joka kaatoi useita valtioita itäisellä Välimerellä kerralla. Sen syistä keskustellaan edelleen. Katso nyt ympärillesi uudelleen. Ruohoa, tuulta, kivirivejä, lampaita vastakkaisella rinteellä. Imperiumi, joka neuvotteli faaraoiden kanssa, hallitsi juuri tältä rinteeltä, ja tänä päivänä voit kuulla yhden ainoan mehiläisen surinaa. Tämä kontrasti on koko vierailun kohokohta.