Kemeraltın basaari

Sulje silmäsi kolmeksi sekunniksi ja kuuntele vain. Metallinen mylly kirkuu jossain vasemmalla puolellasi. Teelasit kilisevät heiluvalla tarjottimella. Myyjä huutaa hintoja laulavalla äänellä, ja paahdettua kahvia leijailee ohi, jota seuraa grillattu liha ja saippua. Yläpuolella markiisit ja viiniköynnöksen lehdet suodattavat auringonvaloa laikkuina. Avaa nyt silmäsi. Tämä on Kemeraltı, İzmirin torien sydän, ja näillä kujilla on käyty kauppaa, riidelty ja syöty noin neljäsataa vuotta.

Tässä on salaisuus, joka piilee näkyvissä. Pääväylä, Anafartalar-katu, kaartuu pitkäksi, tasaiseksi kaareksi, eivätkä kadut melkein koskaan kaartu niin vahingossa. Kaari seuraa kadonneen sataman rantaviivaa. Laivat ankkuroituivat aikoinaan siellä, missä nyt on kauppoja. 1600-luvulta lähtien sisälahti täyttyi vähitellen, ja markkinat levisivät uudelle maalle. Kun kävelet tuota kaarta tänään, kävelet vanhaa vesirajaa pitkin.

Kemeraltısta kasvoi tuolloin maailmalle Smyrnana tunnetun kaupungin kauppakeskus, yksi Välimeren suurista satamista. Karavaanit saapuivat Anatolian sisämaasta ja Persiasta lastattuina silkillä, puuvillalla, kuivatuilla viikunoilla ja rusinoilla. Eurooppalaisilla kauppiailla oli varastoja veden lähellä. Tavarat vaihtoivat omistajaa täällä kamelinkuljettajien ja merikapteenien välillä. Basaari oli kahden maailman – Aasian karavaaniteiden ja Euroopan laivaväylien – välinen nivelkohta.

Jos haluat tuntea tuon aikakauden, astu Kızlarağası Haniin, karavaaniseraljiin, joka valmistui vuonna 1744. Sen rahoitti Istanbulin ottomaanien palatsin ylieunukki, yksi valtakunnan vaikutusvaltaisimmista miehistä. Kauppiaat nukkuivat yläkerrassa, kun taas eläimet ja lasti täyttivät alapuolella olevan sisäpihan. Nykyään sisäpihalla on kahviloita, ja pelihalleissa myydään koruja, antiikkia ja matkamuistoja. Istu holvikaaren alla turkkilaisen kahvin ääressä ja anna kivigeometrian puhua puolestaan.

Muutaman askeleen päässä kohoaa Hisarin moskeija, İzmirin suurin moskeija, joka perustettiin 1500-luvulla. Sen nimi tarkoittaa linnoitusta, koska lähellä sijaitsi aikoinaan linna, joka vartioi vanhaa sisäsatamaa. Ulkona se on avara ja rauhallinen. Sisällä se on yksi kaupungin hienoimmista huoneista, jossa on maalattuja koristeita ja yksityiskohtaisia puutöitä. Ovenavaajat ja kauppiaat livahtavat sisään rukoilemaan myyntien välillä. Vierailijat ovat tervetulleita rukousaikojen ulkopuolella. Pukeudu vaatimattomasti, ota kengät pois ja rentoudu.

Löydä nyt Havra-katu – nimi tarkoittaa Synagogakatua. Vuoden 1492 jälkeen Espanjasta karkotetut juutalaiset löysivät turvapaikan Ottomaanien valtakunnasta, ja monet asettuivat Smyrnaan. Heidän yhteisönsä rakensi tänne merkittävän joukon synagogia, jotka seisovat lähes seinästä seinään, ja jotkut niistä ovat vuosisatoja vanhoja. Useita synagogia on restauroitu ja niitä voi käydä katsomassa. Katu itsessään on äänekäs ruokatori, jossa myydään kalaa, vihanneksia ja suolakurkkuja. Harvat paikat maailmassa yhdistävät päivittäistä kaupankäyntiä ja perintöä näin tarkasti.

Syöminen on puolet syystä tulla. Kokeile boyozia, tiheää, öljyistä sefardilaista alkuperää olevaa leivonnaista, joka on kerroksittain leivottu ja syödään lämpimänä kovaksi keitetyn kananmunan kanssa – İzmirin klassinen aamiainen. Kokeile kumrua, paahdettua voileipää makkaralla ja juustolla, jota paikalliset puolustavat kiivaasti. Kahvinpaahtimot jauhavat tilauksesta, ja lokma-kojut paistavat makeita taikinarenkaita kuplivassa öljyssä. Seuraa paikallisten ostajien jonoja. Näin vanhalla torilla väkijoukko tietää tarkalleen, missä hyvät asiat ovat.

Basaarin yläreunassa on jotain paljon vanhempaa – Smyrnan Agora, roomalaisen kaupungin markkinapaikka. Maanjäristys tuhosi Smyrnan vuonna 178 jKr., ja keisari Marcus Aurelius auttoi rahoittamaan jälleenrakennusta. Parhaiten on säilynyt maan alla: pitkät holvikattoiset galleriat, joissa on riviholveja, viileitä ja hämärän sävyisiä, ja joissa kulkee edelleen muinainen vesikanava. Seisoessasi siellä alhaalla huomaat, että tämä naapurusto on harjoittanut liiketoimintaa jatkuvasti lähes kaksituhatta vuotta.

Takaisin kujille huomaa, kuinka kaupat ryhmittyvät yhteen, ottomaanien killoilta peritty tapa. Yksi katu myy hääpukuja, toinen nappeja ja lankaa, toinen kultaa, kolmas mausteita ja pähkinöitä. Kuparisepät vasaroivat yhdessä nurkassa, kun taas kenkäkaupat täyttävät kokonaisen korttelin. Tätä ei ole lavastettu vierailijoille – näin markkinat järjestäytyvät. Jos tarvitset jotakin maan päällä, joku Kemeraltıssa luultavasti myy sen, ja heidän naapurinsa myy samaa halvemmalla.

Katso teekannuja. He kulkevat väkijoukkojen läpi kantaen kolmesta ketjusta roikkuvia tarjottimia, jotka on lastattu tulppaaninmuotoisilla laseilla. Kauppiaat tilaavat huutamalla kujalla, ja tyhjät lasit odottavat ovensuussa noutoa. Tuhannet kaupat toimivat tällä polttoaineella. Tinkiminen on normaalia matkamuistojen ja kullan osalta, vähemmän ruoan osalta. Ota teetä vastaan, jos myyjä sitä tarjoaa. Se ei maksa sinulle mitään, ei sido sinua mihinkään ja hidastaa päivää miellyttävästi.

Älä yritä suunnistaa täydellisesti, sillä eksyminen täällä on todellinen vetonaula. Käytä kahta ankkuria. Merenpuoleisessa päässä seisoo Konak-aukion kellotorni, joka on rakennettu vuonna 1901, İzmirin symboli. Yläpäässä on Agora. Niiden välissä ulottuvat basaarin katetut käytävät, sisäpihat ja moskeijapihat. Arkipäivien aamut ovat tyynimpiä. Perjantaisin keskipäivän tienoilla moskeijan pihat täyttyvät ihmisistä, ja sunnuntaisin monet kaupat ovat tauolla.

Ennen kuin poistut kujilta, pysähdy vielä kerran katoksen alle ja kuuntele uudelleen. Jauhin, tarjotin, laulavat hinnat – äänet ovat eläneet imperiumeja, tulipaloja ja itse satamaa. Meri on väistynyt, mutta ihmisvirta saapuu edelleen joka aamu. Liityit mukaan tänään, yksi shoppailija lisää vanhalla vesirajalla. Jossain laskeutuu lasillinen teetä kynnykselle. Tuo pieni kilinä on İzmirin todellinen kello.