Afrodisiat

Ensimmäinen asia, jonka huomaa, on hiljaisuus. Poppelin lehdet kääntyvät tuulessa. Jossain traktori humisee kaukana, ja marmori hehkuu pehmeästi polulla – valkoista, harmaata ja siniharmaata, kaikkialla minne katsotkin. Aphrodisias sijaitsee korkealla tasangolla, vuorten ympäröimänä, kaukana rannikon väkijoukoista. Muinaiset kaupungit ovat harvoin näin rauhallisia. Kävele muutama askel, ja kivi alkaa toimia: uurrettuja pylväitä, kaiverrettuja kirjaimia, friisistä kurkistava kasvot. Tämän kaupungin ovat kuvanveistäjien rakentamia, eikä se koskaan anna sinun unohtaa sitä.

Kaupunki sai nimensä rakkauden jumalattaren Afroditelta, mutta täällä palvottu jumalatar oli vanhempi ja oudompi kuin tuttu kreikkalainen jumalatar. Hän aloitti paikallisena anatolialaisena äitijumalattarena ja sulautui hitaasti ajan myötä Afroditeen. Hänen kulttipatsas ei käyttänyt liehuvia kaapuja. Se käytti jäykkää, tupen kaltaista vaatetta, jota peitti kaiverrettujen hahmojen – aurinkojen, kuiden ja mytologisten kohtausten – nauhoja. Pyhiinvaeltajat matkustivat pitkiä matkoja hänen pyhäkköönsä, ja pyhäkkö antoi tälle kaupungille nimen.

Geologia selittää lähes kaiken muun. Noin kahden kilometrin päässä seisomapaikastasi kukkuloilla on hienoa valkoista ja siniharmaata marmoria. Koska materiaalia oli loputtomasti saatavilla, Aphrodisias koulutti kuvanveistäjiä samalla tavalla kuin muut kaupungit kouluttivat sotilaita. Veistoskoulu kukoisti täällä vuosisatojen ajan. Aphrodisias-kuvanveistäjien allekirjoituksia on löydetty patsaista kaikkialta roomalaisesta maailmasta, Kreikasta Italiaan. Marmorin työstötaito oli tämän kaupungin vientiteollisuudenala, ja keisarit olivat asiakkaiden joukossa.

Nykymaailma melkein jätti kaiken tämän huomiotta. Vuonna 1958 turkkilainen valokuvaaja Ara Güler oli ajamassa takaisin työtehtävältä ja eksyi. Hän päätyi Geyren kylään, jossa maanviljelijät asuivat raunioiden keskellä. Hän valokuvasi miehiä juomassa teetä muinaisten pylväiden vieressä ja pelaamassa korttia kaatuneiden pääkaupunkien päällä. Kuvat kiersivät ympäri maailmaa, ja tutkijat huomasivat ne. Väärä käännös maantiellä toi kadonneen kaupungin takaisin 1900-luvulle.

Kutsuun vastasi Kenan Erim, turkkilainen arkeologi, joka työskenteli New Yorkin yliopistossa. Hän aloitti kaivaukset vuonna 1961 ja antoi loppuelämänsä tälle kaupungille – kirjaimellisesti. Hän työskenteli täällä joka vuodenaika kuolemaansa asti vuonna 1990, ja hänet on haudattu paikalle, monumentaalisen portin viereen. Samojen vuosikymmenten aikana Geyren kylä siirrettiin vähitellen lyhyen matkan päähän, jotta muinainen kaupunki palaisi valoon.

Tämä portti, Tetrapylon, on paras johdatus paikalliseen makuun. Toisella vuosisadalla rakennettu se merkitsi Afroditen pyhäkön lähestymistä. Sen pylväät ovat ryhmissä, ja useat niistä ovat uurrettuja spiraalimaisesti, koristelu, jota harvat kaupungit yrittivät. Niiden yläpuolella on koristeellisia veistettyjä päätykolmioita. Portti romahti kauan sitten, mutta kaivausryhmä pystytti sen uudelleen alkuperäisistä lohkoistaan. Seiso sen alla ja näet, mitä kuvanveistäjien kaupunki teki huvikseen.

Nyt löydät Sebasteionin, paikan suuren yllätyksen. Se oli kulkue, jota reunustivat kolmikerroksiset pylväshallit, jotka rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla ja omistettiin yhdessä Afroditelle ja Rooman keisareille. Yläkerrokset peittivät marmoriset reliefipaneelit – keisarit jumalina ja sankareina, kreikkalaisia myyttejä ja personoituja kansakuntia, yhteensä kymmeniä kohtauksia. Monet paneelit ovat säilyneet, ja parhaat ovat esillä museossa. Kuvittele käveleväsi tätä käytävää, jonka molemmilla puolilla kohoaa veistettyjä hahmoja.

Alueen pohjoisreunalla odottaa stadion, ja se saattaa olla parhaiten säilynyt antiikin maailmassa. Se ulottuu noin 270 metriä, ja sen päät ovat pyöristetyt, ja istumapaikkoja on noin 30 000 ihmiselle. Urheilijat kilpailivat täällä juoksussa, painissa ja nyrkkeilyssä. Myöhempinä vuosisatoina osa siitä muutettiin gladiaattorinäytöksiä varten. Kiipeä muutama rivi ja istu alas. Istuimet ovat alkuperäiset, ja pitkän soikean salin hiljaisuus on huomionarvoista.

Afroditen temppelillä itsellään oli toinen elämä. Noin 400-luvulla kristityt muuttivat pakanallisen temppelin suureksi basilikakirkoksi. Purkamisen sijaan rakentajat purkivat temppelin pylväät ja sijoittivat ne uudelleen muodostaen pidemmän salin. Neljätoista pylvästä on edelleen pystyssä. Tulos hämmentää ensikertalaisia, ja nautinnollisesti – katsot nurinpäin käännettyä temppeliä. Jumalatar lähti, seurakunta vaihtui ja marmori jatkoi vain matkaansa.

Järjestä aikaa sisäänkäynnin lähellä olevalle museolle. Siellä on Afroditen kulttipatsas, kolhiintunut mutta tunnistettava, sekä muotokuvia, sarkofageja ja Sebasteion-reliefejä. Tutki tarkasti keskeneräisiä teoksia ja harjoittele kuvanveistäjien työpajojen veistoksia. Ne näyttävät ammattia oppineiden opiskelijoiden talttajäljet. Harvat museot antavat sinun seurata askel askeleelta, kuinka kivilohkareesta tuli roomalainen senaattori tai jumala.

Tunnustus tuli hitaasti ja sitten täydellisesti. Vuonna 2017 UNESCO lisäsi Afrodisiaksen maailmanperintöluetteloon, ja se sisällytti listalle myös muinaiset louhokset – harvinainen kunnianosoitus, joka käsittelee raakakiveä ja valmista kaupunkia yhtenä tarinana. Kuuluisien monumenttien ulkopuolella voit vaeltaa kaupungintaloon marmorisine istuimineen ja upeisiin kylpylöihin. Niiden välissä kasvaa granaattiomena- ja poppelipuita. Raunioiden ympärillä on tasanko, kuten aina ennenkin.

Ennen lähtöäsi pysähdy minkä tahansa marmoriveistoksen kohdalle ja seuraa katseellasi yhtä viivaa – hiuskiharaa, akantuslehteä, kreikankielistä kirjainta. Joku seisoi täällä, tässä valossa, ja leikkasi tuon viivan vakaalla kädellä. Ympärilläsi olevat vuoret eivät ole muuttuneet siitä lähtien. Traktori jyrisee edelleen jossain poppelien takana. Hetken aikaa etäisyys tuon veistäjän aamun ja sinun aamusi välillä tuntuu hyvin pieneltä. Vie se mukanasi portille.