Süleymaniyen moskeija

Tuuli puhaltaa ensin. Tällä kukkulalla ilma liikkuu jatkuvasti, ja se tuo mukanaan meren tuoksun alhaalta Kultaisesta sarvesta. Lokit kääntyilevät pihan muurien yli. Hautausmaan puutarhassa kuuluu lintujen laulua ja kauempana rinteellä kiipeävän liikenteen ääniä. Verrattuna raitiovaunulinjan varrella oleviin moskeijoihin, tämä paikka on rauhallinen. Opiskelijat kävelevät ohi kirjojen kanssa. Kissat nukkuvat lämpimillä kivillä. Sitten kun menet sisään, huone on valtava ja hyvin hiljainen.

Tämä on Suleimanin moskeija, joka rakennettiin sulttaani Suleimanille vuosien 1550 ja 1557 välillä. Arkkitehti oli Sinan, joka toimi keisarillisena pääarkkitehtina noin viisikymmentä vuotta ja työskenteli satojen rakennusten parissa. Hän oli kuusikymppinen aloittaessaan täällä. Hän oli jo rakentanut paljon. Tämä oli toimeksianto, joka asetti hänet valtakunnan keskipisteeseen, korkeimmalle näkyvälle kukkulalle, ottomaanien vallan huipulla olevalle hallitsijalle.

Sinan arvioi omaa työtään huolellisesti. Hän kuvaili varhaista moskeijaa oppipoikatyökseen, tätä kisällityökseen ja myöhempää Edirnen moskeijaa mestariteoksensa. Se on hänen oma kertomuksensa, joka on kirjoitettu muistiin myöhään elämässään. Joten rakennus, jossa seisot, ei hänen mielestään ollut hänen paras. Mieti tätä ajatusta hetki. Hän ajatteli voivansa tehdä paremmin, ja noin seitsemänkymmenvuotiaana hän meni ja teki sen.

Katso ylös. Keskuskupoli kohoaa noin viisikymmentäkolme metriä lattian yläpuolelle ja sen jänneväli on noin kaksikymmentäseitsemän metriä. Kaksi puolikupolia jatkaa tilaa yhdellä akselilla, ja pienemmät kupolit täyttävät sivut. Mittasuhteet ovat olennaisia. Sinan ratkaisi Hagia Sofian tuhat vuotta aiemmin asettaman ongelman – miten rakentaa yksi yhtenäinen sisustus – ja hän halusi huoneen, joka olisi ymmärrettävissä yhdellä silmäyksellä. Seiso oven lähellä, niin näet kaiken kerralla.

Huomaa, kuinka paljon valoa on ja kuinka tasaisesti se lankeaa. Ikkunat on sijoitettu kaistoiksi seinien varsille, kupolin pohjan ympärille ja tympanum-paneeleihin. Ei ole pimeää nurkkaa. Vertaa tätä värikkäisiin, kuviollisiin sisätiloihin muualla kaupungissa. Täällä seinät ovat enimmäkseen sileitä, laatoitus rajoittuu rukoussyvennyksen ympäristöön ja lasimaalaus on keskittynyt muutamaan ikkunaan. Suunnittelussa on kyse hillityksestä.

Sinan ajatteli myös ääntä. Saviruukkuja rakennettiin kupolin lähelle rakenteeseen, aukot huoneeseen päin, kaiun vaimentamiseksi ja saarnaajan äänen välittämiseksi. Moskeija oli suunniteltu sekä kuultavaksi että nähtäväksi. Kuuntele, kun siellä ei ole ruuhkaa. Saarnastuolista kuuluva ääni kantautuu takaseinään ilman vahvistusta. Tämä oli tekniikkaa, jota 1500-luvun rakentaja saattoi testata vain rakentamalla sen.

Tässä on yksityiskohta, jonka ihmiset muistavat. Pääsisäänkäynnin yläpuolella on pieni kammio. Ilmavirrat oli suunniteltu vetämään koko moskeijan öljylamppujen savu tähän huoneeseen, jossa noki kerääntyi seinille. Noki kaavittiin pois ja käytettiin musteen valmistukseen. Joten rukouksia valaisevat lamput tarjosivat myös materiaalia käsikirjoitusten kirjoittamiseen. Se on suljettu silmukka, joka keksittiin neljäsataa vuotta ennen kuin kukaan käytti tätä ilmaisua.

Katso rukoussyvennystä ja sitä ympäröivää seinää. Täällä olevat laatat ovat iznikiläistä työtä suurelta kaudelta – valkoinen pohja, koboltinsininen, turkoosi ja se syvänpunainen tiivistysvaha, jonka iznikiläiset olivat äskettäin oppineet valmistamaan. Syvennyksen vieressä olevan lasimaalauksen on tehnyt käsityöläinen, joka tunnetaan lempinimellä Humalainen Ibrahim. Ikkunat ovat hienoimpia säilyneitä missään ottomaanien rakennuksissa, ja värit vaihtuvat täysin auringon suunnan mukaan.

Ulkona sisäpihan kulmissa seisoo neljä minareettia, joiden välissä on kymmenen parveketta. Perinteinen selitys on kaksinkertainen lasku: neljä, koska Suleiman oli neljäs Istanbulista käsin hallinnut sulttaani, kymmenen, koska hän oli kymmenes ottomaanien suvussa. Olipa arkkitehti tarkoittanut sitä tai ei, lukutapaa on toistettu vuosisatojen ajan. Astu ulos sisäpihalle ja laske parvekkeet itse. Se vie minuutin ja on oudon tyydyttävää.

Moskeija ei koskaan ollut koko projekti. Sen ympärille Sinan suunnitteli rakennuskompleksin: kouluja, lääketieteellisen korkeakoulun, sairaalan, ilmaista ruokaa tarjoavan julkisen keittiön, hammamin, karavaaniseraljin ja kauppoja, joiden vuokrat maksoivat kaiken. Useat näistä rakennuksista ovat säilyneet ympäröivien katujen varrella. Yhdessä on nykyään kirjasto, toisessa ravintola, joka tunnetaan papumuhennoksestaan. Ajatuksena oli omavarainen kaupunginosa, ei monumentti.

Kävellessäsi moskeijan takana olevaan puutarhaan löydät kaksi hautaa. Suleiman makaa suuremmassa, kupolin alla, jossa on pieniä aukkoja. Hänen vaimonsa Hürrem Sultan makaa pienemmässä haudassa hänen vieressään. Hän oli aloittanut vankina keisarilliseen talouteen tuotuna ja hänestä tuli hänen laillinen vaimonsa, mikä rikkoi sukupolvien ottomaanien käytäntöjä. Se, että hänet on haudattu omaan hautaansa, tähän puutarhaan, oli itsessään kannanotto.

Myös Sinan on haudattu tänne, pieneen kulmahautaan kompleksin reunalla, aivan muurin ulkopuolella. Se on vaatimaton – kivinen katos marmorisen muistomerkin päällä kadunkulmassa. Hän suunnitteli sen itse. Rakennettuaan uransa sulttaaneille hän sijoitti oman hautansa tielle, itse rakentamansa vesikanavan viereen. Useimmat vierailijat kävelevät sen ohi katsomatta ylös.

Ennen lähtöä kävele pohjoispuolella olevalle terassille. Kultainen sarvi avautuu alapuolella, siltoineen, lauttoineen ja toisella rannalla sijaitsevine kukkuloineen. Suleiman valitsi tämän kukkulan, jotta kaupunki näkisi moskeijan vedestä. Täällä seisoessasi näet vastakkaisen näkymän – sellaisen, jonka rakentajat näkivät joka päivä seitsemän vuoden ajan. Pysy paikallasi, kunnes lautta ylittää tien. Sitten palaa alas mäkeä tavallisille kaduille.