Sininen moskeija

Kävele ensin sisäpihalle ja anna melun vaimenea. Kiveys on sileää harmaata kiveä, viileää ohuiden kenkien läpi. Kyyhkyset nousevat katolta rytinällä. Jossain takanasi Divan Yolulla soi raitiovaunun kello, mutta täällä ääni saapuu pehmeämpänä. Sitten astut sisään ja valo vaihtaa väriä. Se tulee läpi monista ikkunoista, kulkee sinisten ja valkoisten laattojen yli ja laskeutuu syvänpunaiselle matolle. Tämä on Sulttaani Ahmedin moskeija. Lähes kaikki kutsuvat sitä Siniseksi moskeijaksi, ja laatat ovat syy siihen.

Tämä on toimiva moskeija, ei museo. Sisäänpääsy on ilmainen, ja vierailijat ovat tervetulleita viiden päivittäisen rukousajan ulkopuolella. Riisu kengät ovella. Peitä hartiasi ja peitä pääsi, jos olet nainen – liinoja jaetaan sisäänkäynnillä. Kun olet sisällä, pidä äänesi hiljaisena ja pysy rukousalueen merkitsevän aidan takana. Ihmiset tulevat tänne rukoilemaan useita kertoja päivässä. Olet vieras keskellä sitä.

Rakentaminen aloitettiin vuonna 1609 sulttaani Ahmed Ensimmäisen alaisuudessa. Hän oli nuori mies, tuskin teini-iän ohittanut, ja hän halusi moskeijan, joka vastaisi Hagia Sofiaa toisella puolella sijaitsemaan. Työ kesti noin kahdeksan vuotta. Arkkitehti oli Sedefkar Mehmed Agha, joka oli kouluttautunut Sinanin perustamassa työpajassa. Hänen nimensä tarkoittaa karkeasti helmiäistyöntekijää – hän aloitti uransa kuorien upottajana puuhun, ei kupolien rakentajana.

Paikka itsessään oli kannanotto. Ahmed raivasi omien ministeriensä palatsit pois tehdäkseen tilaa. Moskeija seisoo suoraan vanhan bysanttilaisen keisarillisen palatsin tontilla, Hippodromin vieressä, jossa aikoinaan kilpailtiin vaunuilla. Rakennus sijaitsee siis kahden kadonneen maailman välissä. Ulkona puiston muotoisen raviradan pitkän soikean muodon voi edelleen jäljittää, ja sen toisessa päässä seisoo egyptiläinen obeliski.

Katso ylös kattoon. Pääkupoli lepää neljän valtavan pyöreän pilarin varassa, joita joskus kutsutaan norsunjalkoiksi, ja jotka ovat kukin useita metrejä leveitä. Sen ympärillä puolikupolit laskeutuvat kerroksittain kohti kulmia. Vaikutelma on kaarien kaskadi eikä yksi ainoa tila. Ottomaanien arkkitehdit olivat oppineet tätä vuosisadan ajan. Tässä he näyttivät, mitä vuosisadan harjoittelu saattoi tuottaa – järjestystä, symmetriaa ja selkeän reitin katseelle lattiasta ylöspäin.

Nyt laatat. Niitä on yli kaksikymmentätuhatta, ja ne on valmistettu Iznikin kaupungissa kaupungin itäpuolella. Kuvioita ovat tulppaanit, neilikat, sypressit ja viiniköynnökset. Katsokaa alempia seiniä ja gallerioita: nuo laatat ovat hienoimpia, syvän koboltin ja punaisen sävyisinä, jonka Iznikin keramiikkataiteilijat olivat oppineet kiinnittämään lasitteen alle. Ylempänä laatu muuttuu. Sulttaani tilasi niin paljon niin nopeasti, että työpajoilla oli vaikeuksia pitää yllä laatua.

Tuolla kiireellä oli pysyvä hintansa. Kysyntä nosti Iznikin hintoja ja sen keramiikkataiteilijat oikopolkuun. Muutaman sukupolven kuluessa kaupungin uunit olivat rappeutuneet ja turkkilaisen laatoitustyön suuri kausi oli ohi. Joten tämä sisustus on sekä kohokohta että jonkinlainen loppu. Se, mitä näette, on yksi viimeisistä valtavista tilauksista, joita teollisuus on koskaan täyttänyt.

Kaksisataakuusikymmentä ikkunaa valaisee huoneen. Niiden alkuperäinen lasi tuli Venetsiasta, värjättynä ja hiottuna pienistä ruuduista. Suurin osa siitä, mitä näet nyt, on myöhemmin tehtyjä vaihtotöitä, koska tuon ajan lasi harvoin selviää maanjäristyksistä ja tulipaloista. Kattokruunut roikkuvat matalalla pitkien ketjujen varassa. Menneisyydessä niissä pidettiin öljylamppuja, ja niiden joukkoon kiinnitettiin joskus strutsinmunia – perinteinen selitys on, että ne pitivät hämähäkkejä poissa lamppuöljyn ulottuvilta.

Etsi mihrab, seinässä oleva marmorinen syvennys, joka näyttää Mekan suunnan. Sen vieressä seisoo minbar, korkea porrastettu saarnastuoli, jota käytetään perjantain saarnassa. Molemmat on veistetty vaaleasta marmorista, ja veistos on hillitty verrattuna laattoihin. Se on tarkoituksellista. Silmä tarvitsee hiljaisen paikan levätäkseen. Vasemmalla on korotettu tasanne muezzinille, joka antaa vastaukset rukouksen aikana.

Moskejan ulkopuolella on kuusi minareettia. Tuolloin tuo luku aiheutti ongelman. Mekan pyhäkössä oli myös kuusi, ja sen yhteensovittaminen näytti oletukselta. Yleensä kerrotaan, että sulttaani ratkaisi asian maksamalla toisen minareetin Mekkaan. Tapahtuipa se täsmälleen niin tai ei, kuusi hoikkaa tornia ovat silti epätavallisia. Laske ne sisäpihalta – neljä rukoussalin kulmissa, kaksi pihan perällä.

Ahmed ei nauttinut moskeijasta kauaa. Hän kuoli vuonna 1617, rakennuksen valmistumisvuonna, vielä parikymppisenä. Hänen hautansa seisoo aivan pohjoisen muurin ulkopuolella, ja useita hänen lapsistaan on haudattu hänen kanssaan. Se on avoinna vierailijoille ja yleensä lähes tyhjä. Muutaman metrin päässä yhdestä Istanbulin ruuhkaisimmista sisätiloista voit seistä yksin hiljaisessa laatoitetussa huoneessa miehen kanssa, joka tilasi kaiken tämän.

Kompleksi ei ollut koskaan pelkkä moskeija. Siihen kuului uskonnollinen koulu, keittola, sairaala ja tori, joiden vuokrat kattoivat käyttökustannukset. Ottomaanien säätiöt oli suunniteltu rahoittamaan itseään vuosisatojen ajan. Jotkut näistä rakennuksista ovat poissa, joissakin on nyt mattokauppoja ja kahviloita. Eteläpuolella oleva holvikaarirakennelma palveli aikoinaan naapurustoa tavoilla, joilla ei ollut mitään tekemistä rukouksen kanssa.

Astu takaisin sisäpihalle ja seiso lähellä keskussuihkulähdettä. Täältä näet kupolit pinossa pienimmästä suurimpaan. Käänny ympäri ja Hagia Sofia on siinä, tuhat vuotta vanhempi, puutarhojen toisella puolella. Kaksi rakennusta, yksi keskustelu, puiston toisella puolella, joka on täynnä tulppaaneja ja turisteja. Hengitä hitaasti Marmara-mereltä nousevaa merituulta – ja päätä sitten, kumpaa haluat katsella pidempään.