Pyhän Nikolaoksen kirkko

Ilma muuttuu, kun laskeudut portaita alas. Ulkona aurinko painaa Demren kasvihuoneiden muovikattoja. Sisällä kivi on viileä ja hieman kostea. Valo tulee modernin katoksen läpi yläpuolella ja lankeaa vaaleina nauhoina lattialle. Voit kuulla omat askeleesi vanhalla laatoituksella. Jossain ryhmä puhuu hiljaa toisella kielellä. Tuoksu on pölyä, kalkkikiveä ja kylmää laastia. Tämä on yksi Turkin rannikon vanhimmista säilyneistä kirkoista.

Demreä kutsuttiin antiikin aikana Myraksi. Se oli yksi Lykian – muinaisen alueen, joka kattaa tämän rannikkokaistaleen – pääkaupungeista. 300-luvulla mies nimeltä Nikolaos toimi sen piispana. Hänen elämästään kirjoitettiin tuolloin hyvin vähän muistiin. Tarinat tulivat myöhemmin. Hänen kerrottiin antaneen rahaa salaa sitä tarvitseville. Eräässä kertomuksessa kuvataan hänen pudottavan kolikoita ikkunan läpi yöllä. Perimätieto, ei arkisto, sisältää suurimman osan siitä, mitä tiedämme.

Ympärilläsi oleva rakennus ei ole se, jonka Nikolaos tunsi. Kirkkoja rakennettiin hänen hautansa päälle, ne vaurioituivat ja rakennettiin uudelleen useammin kuin kerran. Nykyään jäljellä on enimmäkseen keskiaikaisia töitä, joiden sisällä on käytetty uudelleen vanhempaa materiaalia. Katsokaa pylväitä. Jotkut eivät sovi yhteen. Muurarit ottivat saatavilla olevan materiaalin lähistöllä sijaitsevista aiemmista rakenteista. Pohjapiirros on basilika – pitkä sali sivukäytävine – jossa on kupolikattoinen osa ja eri aikoina lisättyjä holvikappeleita.

Hauta herättää eniten huomiota. Sivukäytävässä on kivinen sarkofagi, jonka kansi on rikki. Vierailijat ovat jo pitkään tunnistaneet sen Nikolaoksen hautapaikaksi. Luita ei ole täällä. Vuonna 1087 merimiehet ja kauppiaat Barista, Etelä-Italiasta, ottivat pyhäinjäännökset Myrasta ja kantoivat ne meren yli. Niille rakennettiin basilika Bariin, jossa ne ovat edelleen. Venetsia vaatii myös osan siitä. Demre pitää tyhjän haudan.

Katsokaa alas. Lattia on yksi kirkon parhaista asioista. Pieniä värillisiä kivikappaleita leikataan ja sovitetaan kuvioiksi – ympyröiksi, neliöiksi, toisiinsa lomittuneiksi nauhoiksi. Käsityöläiset käyttivät harmaata, valkoista, punaista ja vihreää marmoria. Jotkut paneelit ovat kuluneet lähes sileiksi jalkojen alla. Toisissa on edelleen terävät reunat. Yläpuolellasi holveissa on jäljellä maalattuja kipsilevyjä. Hahmot seisovat riveissä, heidän kasvonsa haalistuneet ääriviivoihin. Kosteus ja aika poistivat suurimman osan väristä.

Pitkään aikaa kirkko oli täysin näkymättömissä. Demren ohi virtaava joki kuljettaa lietettä alas vuorilta. Tulvat peittivät alakaupungin, ja kirkko täyttyi mudalla lähes yläseinien tasolle. Muta suojasi lattioita ja alempia maalauksia. Kaivaukset aloitettiin 1800-luvulla. Venäläiset suojelijat, jotka kunnioittivat Nikolausta merkittävänä pyhimyksenä, maksoivat restaurointitöistä. Jotkut heidän lisäyksistään, mukaan lukien kellotorni, ovat edelleen paikoillaan.

Tämän kaupungin piispasta tuli joulupukki pitkän matkan kautta. Hollantilaisessa perinteessä hän on Sinterklaas, joka tuo lahjoja lapsille joulukuussa. Hollantilaiset uudisasukkaat veivät tavan Pohjois-Amerikkaan. Nimi lyheni. 1800-luvun kirjailijat ja kuvittajat lisäsivät reen, poron ja punaisen puvun. Hahmo jatkoi liikkumista pohjoiseen, kunnes hän asui navalla. Se alkoi täällä, kuumassa maatalouskaupungissa Välimeren rannikolla.

Metalli- ja lasikatto pään yläpuolella on moderni. Konservaattorit rakensivat sen pitääkseen sateen poissa maalauksista ja lattioista, koska holvit eivät enää vuoda vettä luotettavasti. Se muuttaa valon suuntaa. Ikkunoiden läpi tulevien auringonsäteiden sijaan saat tasaisen harmaan sävyn. Jotkut vierailijat pitävät sitä pettymyksenä. Se on myös syy siihen, miksi maalattu rappaus on edelleen olemassa. Restaurointi jatkuu osissa, joten osa kirkosta saattaa olla aidattu vierailusi aikana.

Joka vuosi 6. joulukuuta papit pitävät täällä jumalanpalveluksen pyhimyksen juhlapäivänä. Ortodoksisia pyhiinvaeltajia saapuu useista maista osallistumaan. Tavallisina päivinä näet edelleen ihmisiä jättämässä pieniä lahjoja haudan lähelle – kolikoita, valokuvia, taitettuja seteleitä. Henkilökunta tyhjentää ne säännöllisesti. Jos saavut ryhmän rukoillessa, astu sivuun ja odota. Rakennus toimii museona suurimman osan vuotta ja kirkkona muutaman tunnin ajan.

Myran matka ei päättynyt tähän kirkkoon. Lyhyen matkan päässä kallioseinämässä on kallioon hakattuja lyykialaisia hautoja. Ne on veistetty näyttämään puutaloilta, ja niissä on kiveen kopioituja palkkeja ja harjakattoja. Niiden alapuolella on roomalainen teatteri, jossa on istuinrivejä ja veistettyjä naamioita sortuneiden lohkareiden keskellä. Nämä kaksi paikkaa yhdessä selittävät kaupungin – ensin lyykialainen kaupunki, sitten roomalainen, sitten kristillinen pyhiinvaelluskeskus ja lopuksi viljelysmaata.

Portin ulkopuolella moderni kaupunki on rakennettu maatalouden ympärille. Kasvihuoneet peittävät tasangon muovilevyillä, jotka heijastavat ylhäältä tulevan tien valoa. Niissä kasvaa tomaatteja ja paprikoita ympäri vuoden. Aukiolla on joulupukin patsas säkkineen ja lapsineen – versio Nikolaoksesta, jota piispa ei tunnistaisi. Läheiset kaupat myyvät ikoneita, keraamisia koriste-esineitä ja pieniä maalattuja munia vierailijoille.

Seiso haudan lähellä hetki ennen lähtöä. Kuuntele huoneen ääniä – askelia, matalia ääniä, viuhkojen huminaa. Jalkojesi alla olevan lattian laskivat ihmiset, jotka odottivat pyhiinvaeltajien kävelevän sillä. Olet yksi heistä, uskoitpa mitä tahansa. Ulkona kasvihuoneet saavat edelleen aurinkoa, ja vuoret kohoavat niiden takana. Pyhimys jätti tämän paikan lähes tuhat vuotta sitten. Kaupunki säilytti silti hänen nimensä.