Sumela-luostari

Ääni kantautuu luoksesi ennen rakennusta. Vesi – joki alhaalla, nopeasti virtaava kivien yli, ja jossain lähempänä, vesi tippuu kallioseinämää pitkin. Ilma tässä laaksossa on kosteaa ja viileää, ja siellä tuoksuu märältä lehtikarikkeelta ja männyltä. Pilviä istuu puissa vastakkaisella rinteellä. Sitten katsot ylös, ja siinä se on: rivi vaaleita rakennuksia painettuna pystysuoraan kallioon, useita satoja metrejä laakson pohjan yläpuolella, metsää alhaalla ja paljasta kalliota ylhäällä.

Mikään sijainnissa ei ole sattumaa. Luostari on rakennettu luonnonluolaan ja sen edessä olevalle reunalle, korkealle kalliolle. Sinne pääseminen vaati kiipeämistä, silloin ja nyt. Se oli pointti. Tämän perinteen luostariyhteisöt etsivät vaikeasti saavutettavia, hiljaisia ja puolustettavissa olevia paikkoja. Luola tarjosi suojaa ja vesilähteen. Jyrkänne tarjosi kaiken muun – eristäytyneisyyden, pitkän näkymän lähestymistavalle ja suojan ylhäältä.

Perustamistarina on pikemminkin perinne kuin dokumentoitu tapahtuma, ja se kannattaa kertoa sellaisenaan. Siinä sanotaan, että kaksi ateenalaista munkkia, Barnabas ja Sofronios, ohjattiin tälle kalliolle Neitsyt Marian ikonin avulla, jonka sanotaan maalanneen apostoli Luukkaan toimesta. He löysivät ikonin luolasta ja perustivat luostarin sen ympärille. Perimätiedon mukaan tämä tapahtui 300-luvun lopulla. Historioitsijat pitävät varhaisimpia vuosisatoja täällä epävarmoina.

Se, mitä on dokumentoitu, alkaa paljon myöhemmin. 1200-luvulta lähtien tämä alue muodosti Trebizondin valtakunnan, kreikankielisen valtion Mustanmeren rannikolla, joka kesti itsenäisenä mahtina Konstantinopolia kauemmin. Sen keisarit antoivat luostarille maata, rahaa ja laillisia etuoikeuksia. Yksi heistä, Aleksios III, yhdistetään läheisesti sen laajentumiseen. Sumelasta tuli vauras, ja sillä oli oikeudet kyliin ja viljelysmaihin ympäröivissä laaksoissa.

Seuraava osa yllättää ihmisiä. Ottomaanien valloituksen jälkeen luostaria ei suljettu. Sulttaanit antoivat asetuksia, jotka vahvistivat sen oikeudet ja omaisuuden, ja näitä asiakirjoja säilytettiin ja uusittiin sukupolvien ajan. Yhteisö jatkui, ja rakennukset kasvoivat. Suuri osa kallioon nojaavasta majoitusrakennuksesta – korkea julkisivu ikkunariveineen – on peräisin suhteellisen myöhäisiltä ajoilta, ei alueen varhaisimmilta vuosisadoilta.

Kompleksin sydän on kalliokirkko, joka on muodostunut alkuperäisestä luolasta. Sen seinissä on freskoja, samoin kuin rakennuksen ulkoseinässä, mikä on epätavallista. Maalaukset jatkuvat pinnoille, jotka ovat täysin ulkoilmaan avoimia. Niitä peittävät kohtaukset Kristuksen ja Neitsyen elämästä. Värit pysyvät vahvoina siellä, missä ne säilyvät: syvänsiniset taustat, punaiset viitat, kultaiset ääriviivat. Eri aikakausilta peräisin olevat kerrokset ovat suoraan päällekkäin.

Suuri osa maalauksesta on vaurioitunut, eikä vain sään vuoksi. Kun rakennukset olivat tyhjillään, vierailijat raaputtivat pintoihin nimiä ja päivämääriä, ja aarteenetsijät leikkasivat seiniin ja lattioihin. Kasvojen ja viittojen läpi näkyy uria. Konservointiryhmät ovat vakauttaneet jäljellä olevan sen sijaan, että olisivat maalanneet sen uudelleen. Uudelleenmaalaus poistaisi todisteet siitä, mitä alun perin oli. Joten menetykset pysyvät näkyvissä, mikä on rehellistä ja epämukavaa katsella.

Munkit lähtivät vuonna 1923. Tuona vuonna Kreikka ja Turkki sopivat pakollisesta väestönvaihdosta, ja rannikon kreikkalaisortodoksiset yhteisöt olivat osa sitä. Perheet, jotka olivat asuneet täällä useiden sukupolvien ajan, muuttivat Kreikkaan. Luostari tyhjeni. Yhteisön kertomusten mukaan ikoni ja muut esineet piilotettiin ennen lähtöä, ja ne löydettiin vuosia myöhemmin, vuonna 1930, ja vietiin Kreikkaan.

Nämä esineet menivät uuteen kotiin. Pohjois-Kreikkaan, Vermio-vuoren juurelle, perustettiin Panagia Soumela -niminen luostari, josta tuli vaihdettujen perheiden jälkeläisten perinteen keskus. Kreikkalainen perusta on peräisin 1900-luvun puolivälistä. Niinpä Soumeloita on nyt kaksi – alkuperäinen kallio Turkissa ja sen nimikko Kreikassa. Ihmiset matkustavat niiden välillä, ja yhteys pysyy aktiivisena.

Eikä alkuperäinen kallio ole hiljainen. Vuonna 2010 viranomaiset antoivat luvan jumalallisen liturgian viettoon Sumelassa uudelleen, ja sitä on pidetty siellä joka vuosi siitä lähtien, 15. elokuuta, Neitsyen nukkumisen juhlana. Ekumeeninen patriarkka on johtanut jumalanpalvelusta. Pyhiinvaeltajia tulee Kreikasta, Venäjältä, Georgiasta ja itse Turkin Mustanmeren alueelta. Kirkko toimii kirkkona yhtenä päivänä vuodessa.

Paikka suljettiin vierailijoilta vuonna 2015. Irtokivi rakennusten yläpuolella oli todellinen vaara, ja sen jälkeen oli pitkä työohjelma: kivien ankkurointia, verkkojen käyttöä, rakenteellista korjausta ja freskojen konservointia. Osia avattiin uudelleen töiden edetessä, ja luostari avattiin kokonaan uudelleen vuonna 2020. Nykyään sinne pääsee metsän läpi kulkevaa polkua pitkin tai laaksotietä pitkin portaita pitkin kulkevalla sukkulalla. Nousu on jyrkkä, ja kivi on usein märkää.

Itse laakso on osa vierailua. Altınderen laakso on tiheän metsän peitossa, ja tällä rannikolla sataa paljon, minkä vuoksi kaikki on niin vihreää. Pyökkejä, kuusia ja alppiruusuja kasvaa rinteillä. Sumu muodostuu ja hälvenee muutamassa minuutissa. Tie ylös seuraa jokea, ja sen varrella on piknik-alueita, joissa paikalliset perheet viettävät kokonaisia päiviä. Varaa aikaa sekä alhaalla että ylhäällä.

Katsottavana on useampi kuin yksi rakennus. Kalliokirkon lisäksi on kappeli, kirjasto, keittiö, vierashuoneita ja lähde, jota yhteisö piti pyhänä. Pitkällä holvikaaririvillä varustettu akvedukti kuljetti vettä kalliota pitkin kompleksiin. Suuri osa rakenteesta rakennettiin uudelleen vaurioiden jälkeen, joten näkemäsi on pikemminkin restauroitua kuin koskematonta materiaalia. Tarkkaile eroa vanhan ja uuden kivityön välillä.

Seiso etuterassilla ja käänny hetkeksi pois freskoista. Katso sen sijaan ulos. Alapuolellasi metsä laskeutuu jyrkästi joelle, ja pilvet liikkuvat puiden läpi silmien tasolla. Kuusisataa vuotta sitten tällä reunalla seisova munkki näki saman rinteen, saman veden, saman sään tulevan ylös laaksoa. Rakennus on tyhjennetty, vaurioitunut, korjattu ja avattu uudelleen. Näkymä on ollut täällä koko ajan.