Mevlana-museo

Sisäänkäynnillä sinulle annetaan ohuet kengänsuojat. Pujota ne jalkaan ja astu läpi. Lattia altasi muuttuu kivestä matoksi, ja sisäpihan äänet vaimenevat heti. Ilmassa leijuu ruusuveden ja vanhan villan tuoksu. Ihmiset liikkuvat täällä hitaasti, olkapää olkapäätä vasten, monilla kämmenet rukoukseen auki. Jotkut ovat vierailijoita. Monet eivät. Seiso paikallasi muutama sekunti ennen kuin menet pidemmälle sisään.

Ulkona, katon yläpuolella, kohoaa syvän turkoosi uurrettu kupoli. Paikalliset kutsuvat sitä Vihreäksi Kupoliksi. Tiilet heijastavat valoa kaukaa, ja Konyan ihmiset käyttävät tätä muotoa antaessaan ohjeita. Sen alla on 1200-luvun oppineen ja runoilijan hauta, jonka nimi turkiksi on Mevlana, joka tarkoittaa mestariamme. Muualla maailmassa häntä kutsutaan yleensä Rumiksi, ja hän on yksi nykyään luetuimmista käännöksissä olevista runoilijoista.

Hänen koko nimensä oli Jalal ad-Din. Hänen perheensä tuli itäisestä Persian maailmasta ja muutti länteen asettuen lopulta tänne, kun seldžukkien sulttaanit hallitsivat tästä kaupungista. Konya oli tuolloin sulttaanikunnan pääkaupunki, joka hallitsi suurta osaa Anatoliasta. Hänen isänsä oli arvostettu saarnaaja, ja sulttaani antoi perheelle ruusutarhan tälle paikalle. Isä haudattiin tähän puutarhaan. Poika haudattiin hänen viereensä hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1273. Kaikki ympärilläsi kasvoi ulospäin noista kahdesta haudasta.

Suurimman osan aikuisikästään Rumi oli perinteinen uskonnollisen lain opettaja. Opiskelijat tulivat kuuntelemaan hänen luentojaan. Sitten, lähes kolmekymppisenä, Konyaan saapui vaeltava derviši nimeltä Shams Tabrizilainen. Miehet viettivät kuukausia tiiviissä keskustelussa. Rumin oppilaat paheksuivat sitä. Shams lähti, palasi ja katosi sitten lopullisesti olosuhteissa, joita kukaan ei ole koskaan selvittänyt. Varmaa on, että Rumi kirjoitti tuosta ystävyydestä runoja, eikä hän lopettanut.

Tuloksena on kuusi Masnavi-nimistä riimisäkeistöä sekä tuhansia lyhyempiä runoja. Hän sävelsi persiaksi, joka oli tuolloin alueen kirjakieli. Suuren osan siitä hän saneli ääneen kävellessään, ja kirjurit kirjoittivat sen muistiin. Jotkut vanhimmista säilyneistä käsikirjoituksista ovat lasivitriineissä näissä huoneissa. Käsiala on pientä ja tasaista. Katsokaa reunuksia – koristelun ovat lisänneet eri kädet, joskus kauan sen jälkeen, kun sanat oli kirjoitettu muistiin.

Hänen kuolemansa jälkeen hänen seuraajansa järjestäytyivät Mevlevi-veljeskuntaan, yhdeksi monista sufiveljeskunnista. Sufi tarkoittaa islamin sisällä olevaa mystistä perinnettä, joka asettaa jumalallisen suoran kokemuksen pelkän lain edelle. Mevlevit tulivat tunnetuiksi ulkomailla kääntämisseremoniastaan, semasta. Kääntäjä pitää oikeaa kämmentä ylöspäin ja vasenta alaspäin. Ajatus on yksinkertainen. Se, mikä vastaanotetaan ylhäältä, välittyy alas maahan, ja ruumis toimii vain kanavana.

Seremoniassa käytetty korkea kamelinkarvahattu edustaa hautakiveä. Valkoinen hame edustaa käärinliinaa. Alussa pudotettu musta viitta edustaa jäljelle jäänyttä hautaa. Kun tämän tietää, seremoniaa ei enää pidetä niinkään esityksenä kuin kuoleman harjoituksena. Turkkilaiset dervišimajat suljettiin lailla vuonna 1925 tasavallan alkuvuosina. Tämä avattiin uudelleen seuraavana vuonna museona, ja näin rakennukset säilyivät.

Kävele hautakammioon. Kupolin alla seisoo riveittäin kivisiä kenotafeja, joista jokainen on peitetty paksulla kirjailtu kankaalla. Monien niiden päällä on veistettyjä turbaaneja. Turbaanin koko ja muoto osoittivat alla olevan miehen aseman. Rumin oma leposija on hienolla ristikolla koristellun hopeanäytön takana. Perimätiedon mukaan hänen isänsä arkku asetettiin pystyasentoon eikä vaakasuoraan. Pidä sitä pikemminkin perinteenä kuin dokumentoituna tosiasiana.

Haudan vieressä oleva suurempi sali rakennettiin myöhemmin ottomaanien hallinnon aikana sema-paikaksi. Sen vieressä on pieni moskeija. Näiden huoneiden kokoelmaan kuuluu rukousmattoja, kuvitettuja käsikirjoituksia, soittimia ja hienoissa metalliastioissa säilytettyjä pyhäinjäännöksiä. Etsi ruokohuilua, ney. Se on leikattu yhdestä ruokopätkästä. Rumin pitkän runon alkurivit kuvaavat tällaista ruokoa, joka huutaa ruokoa, josta se on otettu.

Pihan ympärillä kulkee rivi pieniä kupolikattoisia huoneita. Nämä olivat sellejä, joissa dervissejä asui. Useissa on nyt hahmoja, jotka kuvaavat päivittäistä rutiinia – käsikirjoitusten kopiointia, rukoilemista, ruoanlaittoa. Veljeskunnan uudet jäsenet eivät aloittaneet musiikilla tai sorvaamisella. He aloittivat keittiössä, ja koulutusjakso kesti 1001 päivää. Suuri osa siitä kului tavallisissa askareissa. Vasta sen jälkeen alkoi seremonian opetus. Kärsivällisyyttä pidettiin ensimmäisenä taitona, ei viimeisenä.

Rumi kuoli 17. joulukuuta 1273. Hänen seuraajansa kutsuivat tuota yötä Şeb-i Arukseksi, hääyöksi, koska he ymmärsivät hänen kuolemansa jälleennäkemisenä pikemminkin kuin menetyksenä. Seremonioita pidetään edelleen Konyassa joka joulukuu päivämäärän kunniaksi. Jos tulet tuolla viikolla, kaupunki täyttyy, hotellit varautuvat loppuun ja jono tämän oven ulkopuolella kulkee kadulla. Muina aikoina vuodesta aamut ovat täällä yllättävän hiljaisia.

Astu takaisin sisäpihalle, kun olet valmis. Siellä on suihkulähde juoksevalla vedellä ja yleensä parvi kyyhkysiä laatoilla. Katso vielä kerran kupolia ja sitten ympärilläsi olevia ihmisiä – jotkut valokuvaavat, jotkut rukoilevat, jotkut vain istuvat matalalla muurilla. Tuo sekoitus on pysynyt täällä hyvin pitkään. Pysähdy hetkeksi kiven äärelle, ennen kuin kadun melu alkaa taas kuulua.