Deyrulzafaranin luostari

Tie nousee Mardinista poispäin ja melu vaimenee nopeasti. Portille mennessä kuulet vain sirkkojen laulua kuivassa ruohikossa eikä mitään muuta. Täällä kukkulat ovat paljaita kallioita ja matalaa pensaikkoa, vaalean kultaisia, lähes ilman varjoa. Edessäsi olevat muurit on rakennettu samasta kivestä, joten kaukaa rakennus näyttää osalta rinnettä. Laita käsi portinpieleen. Se on lämmin, sileä ja pölyinen.

Astu sisäpihalle ja mittasuhteet muuttuvat. Rakennukset seisovat kaksikerroksisina avoimen suorakulmion ympärillä, ja niissä on arkadeja, veistettyjä ovenkarmeja ja leveä kivinen terassi, joka avautuu tasangolle päin. Siellä on kukkaruukkuja. Kissa ylittää kadun. Jos jumalanpalvelus on käynnissä, saatat kuulla sisältä laulua – hiljaista, kiireetöntä, kielellä, joka ei ole turkki, arabia tai kurdi. Kuulemasi on aramean kielen muoto.

Tämä on syyrialaisen ortodoksisen kirkon luostari, alueen muinainen kristillinen kirkko, joka edelleen palvoo arameaksi, kielelle, jota puhuttiin Lähi-idässä kaksi tuhatta vuotta sitten. Sen syyrialainen nimi kunnioittaa Mor Hananyoa, piispaa, joka rakensi paikan uudelleen 700-luvulla. Kristityt ovat käyttäneet tätä rintettä noin 400-luvulta lähtien. Se on yksi vanhimmista yhtäjaksoisesti toimivista luostareista.

Useimpien ihmisten käyttämä nimi, Deyrulzafaran, tulee arabiasta ja tarkoittaa sahramilla täytettyä luostaria. Tähän on esitetty kaksi selitystä, eikä kumpaakaan ole todistettu. Yksi sanoo, että sahramia sekoitettiin aikoinaan laastiin rakentamisen aikana. Toinen sanoo, että näillä rinteillä kasvoi sahramilla täytettyjä krookuksia. Katso kiveä kirkkaassa iltapäivän valossa, niin näet, miksi nimi on jäänyt, olipa kumpi versio sitten totta – koko kompleksi muuttuu syvän keltaoranssiksi.

Pitkän historiansa ajan tämä oli kokonaisen kirkon päämaja. Vuosina 1160–1932 syyrialaisen ortodoksisen kirkon patriarkka asui ja hallitsi näistä huoneista. Kirjeitä lähetettiin täältä seurakunnille Lähi-itään, Intiaan ja myöhemmin Eurooppaan. Vuonna 1932 päämaja siirtyi Syyriaan, ja se on nyt Damaskoksessa. Luostari jatkoi toimintaansa, mutta se muuttui hallinnollisesta keskuksesta hiljaisemmaksi.

Oppaasi vie sinut lähes varmasti ensin maan alle. Portaat johtavat alas matalaan ikkunattomaan kammioon. Katto on tehty erittäin suurista kivilaatoista, jotka on asetettu vierekkäin ja kiinnitetty ilman laastia. Toisessa päässä on pieni aukko, joka päästää valonsäteen sisään. Paikallisen perimätiedon mukaan ihmiset palvoivat aurinkoa tässä huoneessa kauan ennen luostarin olemassaoloa. Olipa asia niin tai ei, huone on selvästi vanhempi kuin sen yläpuolella oleva.

Takaisin maan tasolle, katso ovia. Useat ovat paksua pähkinäpuuta, iän ja käsittelyn tummia, ja niissä on rautatappeja ja veistettyjä paneeleita. Kirkon pääovi on niin matala, että useimpien aikuisten on kumarrettava päänsä kulkeakseen läpi. Tämä on tarkoituksellista monissa vanhoissa kirkoissa. Kirkon sisällä huomaa kivinen valtaistuin, riippuvat lamput, pyhäkön poikki kulkeva kirjailtu esirippu ja alttarin yläpuolella oleva holvikaari, joka on leikattu yhdeksi koristelluksi kaareksi.

Yhden kammion seinillä näet rivin kivellä suljettuja syvennyksiä. Näissä on patriarkkojen ja piispojen jäännökset, jotka johtivat kirkkoa täältä. Nimiä ja päivämääriä on leikattu peitelaattoihin syyrialaisella kirjoituksella, yksi toisensa jälkeen, useiden vuosisatojen ajan. Se on tiivis muistiinpano instituutiosta. Seiso toisessa päässä ja lue riviä pitkin – näet kirkon johdon, joka on arkistoitu seinään.

Tässä on yksityiskohta, jota ihmiset harvoin odottavat. Vuonna 1876 tähän luostariin tuotiin painokone, joka kuljetettiin samaa tietä pitkin, jota sinä kuljit. Se painoi syyriaksi, arabiaksi ja ottomaanien turkiksi, tuottaen liturgisia kirjoja ja muita tekstejä yhteisöille ympäri aluetta. Se oli yksi varhaisimmista tällä alueella toimivista painokoneista. Kone on esillä, mustana ja raskaana, huoneessa, jossa on myös vanhoja kirjoja ja painolaattoja.

1900-luku oli vaikea alueen syyrialaisyhteisölle. Heidän lukumääränsä laski jyrkästi ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen, ja myöhemmin monet perheet muuttivat Eurooppaan taloudellisista syistä ja turvallisuuden vuoksi. Aiemmin syyriaa puhuvat kylät tyhjentyivät. Viime vuosina jotkut perheet ovat palanneet ja entisöineet taloja ympäröivällä maaseudulla. Yhteisö täällä on pieni, mutta se ei ole museonäyttely, ja kirkko on edelleen käytössä.

Nykyään luostarissa asuu kourallinen pappeja ja henkilökuntaa sekä opiskelijoita, jotka tulevat oppimaan syyrian kieltä ja lauluja. Vierailijat ovat tervetulleita, ja opas yleensä opastaa sinua ryhmässä. Peitä hartiasi ja polvesi. Jos kohtaat jumalanpalveluksen, odota takana sen sijaan, että ylittäisit lattiaa. Valokuvaaminen onnistuu yleensä pihalla, mutta kysy ennen kuin kuvaat ihmisiä tai pyhäkköä.

Ennen kuin ajat takaisin, kävele terassin reunalle ulkopuolella. Tasanko avautuu alapuolella ja kulkee etelään, tasaisena ja kalpeana, kesällä pölyisenä. Takanasi rakennukset ovat hiljaisia, lukuun ottamatta ovea jossain. Täällä on hyvin vähän häiritsevää – ei liikennettä, ei kylttejä, ei musiikkia. Ihmiset ovat seisseet tällä reunalla ja katselleet samaa näkymää hyvin pitkään, ja nyt, muutaman minuutin ajan, sinäkin olet.